Avioliittolain uudistuksen liitännäislait ensimmäisessä käsittelyssä eduskunnassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 4

Eduskunta käsitteli keskiviikkoisessa täysistunnossa hallituksen esitystä eduskunnalle eräiksi avioliittolain muutoksen edellyttämiksi lainmuutoksiksi, eli oikeusministeriön valmistelemaa liitännäislakipakettia.

Monet hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden edustajat kiittivät Juha Sipilän hallitusta siitä, että liitännäislakipaketti on saatu eduskunnan käsiteltäväksi.

Kolmituntiseksi venähtäneen keskustelun aluksi lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen (kok) esitteli lakivaliokunnan mietinnön. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi avioliittolakia, rekisteröidystä parisuhteesta annettua lakia, väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annettua lakia, transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annettua lakia, uskonnonvapauslakia ja hedelmöityshoidoista annettua lakia.

Nyt käsiteltävänä oleva paketti ei sisällä muutoksia sosiaaliturvaetuuksia tai sosiaali- ja terveyspalveluita koskevaan lainsäädäntöön, vaan niiden osalta tarvittavat muutokset valmistellaan erikseen.

Antero Laukkanen (kd) ja Mika Niikko (ps) pitivät tämän jälkeen puheenvuorot. Laukkanen syytti edellistä eduskuntaa huonosta lainsäädännöstä. Laukkasen mukaan poikkihallinnollinen käsittely ja lapsivaikutuksien arviointi jäi tekemättä. Hänen mukaansa avioliittoinstituutiota ollaan murtamassa, ja se haavoittaa yhteiskuntaa mittavasti. Niikon mukaan edellinen eduskunta päätti avioliittolain muuttamisesta väärien mielikuvien perusteella. Hänen mukaansa avioliitto on luojan ja luonnon asettama. Niikko kritisoi hallitusta voimattomaksi ja ryhdittömäksi, ja olevansa häpeissään hallituksen puolesta. Niikon mukaan ollaan tekemässä yhteiskunnallista kokeilua. Niikko nosti esiin myös adoptiokysymyksen ja väitti lapsen parhaaksi sitä, että vanhemmat ovat kaksi eri sukupuolta olevaa henkilöä. Myös Sari Essayah (kd) ja Sari Tanus (kd) ottivat esiin lapsivaikutusarvion.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Emma Kari (vihr) muistutti, että vuoden kuluttua voimaan astuva tasa-arvoinen avioliittolaki on iloinen, iso ja onnellinen asia todella monelle suomalaiselle parille ja perheelle. Hän muistutti siitä, että lakivaliokunta kannattaa hedelmöityshoitolain päivittämistä, ja että äitiyslakikin on valmiiksi kirjoitettu, odottamassa vain pääsyä eduskunnan käsittelyyn.

Kari Tolvanen totesi, että Aito avioliitto -kansalaisaloitteen olevan tulossa edukunnan käsiteltäväksi avioliittolain uudistuksen “vasta-aloitteena”, ja siinä yhteydessä on mahdollista ottaa laajemmin kantaa asian suhteen. Hän muistutti, että lakivaliokunnan mietinnössä toteutetaan edellisen eduskunnan tahtoa, ja että valiokunta on tehnyt huolellista työtä, ja että nyt käsiteltävät lainmuutokset ovat välttämättömiä viime eduskunnan tekemän päätöksen suhteen.

Antti Lindtman (sdp) ja Paavo Arhinmäki (vas) katsoivat, että ollaan viemässä teknisesti maaliin edellisen eduskunnan tekemää päätöstä avioliittolain uudistamisesta tasa-arvoiseksi. Myös Ville Niinistö (vihr) ja Eva Biaudet (rkp) kiitivät hallitusta ja lakivaliokuntaa, mutta muistuttivat esityksen puutteista; äitiyslaista ja translakiuudistuksesta. Mikko Kärnä (kesk) puolestaan totesi, että sateenkaariperheissä elävät lapset eivät eroa ns. perinteisissä perheissä elävistä lapsista. Hän sekä Silvia Modig (vas) myös totesivat Niikolle, että aihepiiriä on tutkittu, eikä avioliittolain uudistuksessa ole kyse yhteiskunnallisesta kokeilusta.

Peter Östman (kd) penäsi lakivaliokunnan puheenjohtajalta syytä hallituksen kiireeseen tuoda liitännäislait eduskuntakäsittelyyn. Östmanin mukaan herää epäilys siitä, että avioliittolain uudistusta vastustavan Aito avioliitto -aloitteen mahdollisuudet käsittelyyn yritetään näin vesittää. Puheenjohtaja Tolvanen totesi, ettei aloite ole edelleenkään saapunut eduskunnalle, eikä sen käsittelyä voi yhdistää liitännäislakien käsittelyyn. Antti Kurvinen (kesk) toivoi uudistusta kansalaisaloitelainsäädäntöön, ettei tehtyjen päätösten jälkeen enää tarvitse palata peruskeskusteluun.

Pentti Oinonen (ps) käsitteli omaa seitsemän vuotta sitten esittämäänsä pohdintaa siitä, että “tuleeko aika vielä, jolloin joku menee naimisiin rakastamansa hauvelin kanssa?

Aino-Kaisa Pekonen (vas) torppasi väitteet huonosta valmistelusta. Hän totesi, että asiaa käsiteltiin neljän kuukauden ajan ja käsittelyn yhteydessä kuultiin noin 60 asiantuntijaa ja käytettävissä oli kirjallisia lausuntoja. Hänen mukaansa päätös tehtiin hyvin asiantuntijalausuntoihin nojaten.

Outi Mäkelä (kok) nosti esiin lakiuudistukseen jäävät puutteet. Hän muistutti tekemästään terminologiaan liittyvästä aloitteesta; “transseksuaali” olisi muutettava “transsukupuoliseksi”. Pekka Haavisto (vihr) sanoi, että “tämä yhteiskunta perustuu pitkiin parisuhteisiin, joskus elämän kestäviin parisuhteisiin, ne perustuvat rakkauteen”, ja että syntymässä oleva lainsäädäntö vahvistaa tätä yhteiskunnan perustaa. Haavisto totesi myös, että kirkkokunnat ottavat aikanaan itsenäisesti kantaa uudistukseen omalla kohdallaan.

Antero Laukkanen kritisoi sitä, että avioparin toinen osapuoli voisi itsenäisesti päättää sukupuolenkorjauksesta. Paavo Arhinmäki vastasi pitävänsä erittäin tärkeänä ja periaatteellisesti oikeana sitä, että täysi-ikäisellä ihmisellä on oikeus itse päättää mahdollisesta sukupuolen korjaamisesta, että siitä ei aviopuoliso päätä ihmisen itsensä puolesta.

Sari Multala (kok) sanoi haluavansa yhtyä näihin näkemyksiin tästä transsukupuolen vahvistamisesta ja toisaalta puoltaa rekisteröidyn parisuhteen avioliitoksi muuttamisessa ilmoitusmenettelyä. Multala sekä Hanna Kosonen (kesk) myös kuittasivat Laukkaselle siitä, että Laukkasen mukaan monet asiantuntijat olisivat pitäneet lainvalmistelua puutteellisena. Joona Räsänen (sdp), Stefan Wallin (rkp), Jyrki Kasvi (vihr), Pauli Kiuru (kok), Anders Adlercreutz (rkp), Li Andersson (vas) ja Ilkka Kantola (sdp) esittivät tukensa lakiuudistukselle.

Olli-Poika Parviainen (vihr) totesi Sari Essayahin huoleen kansainvälisten adoptio-ovien sulkeutumiseen suomalaisilta, että “voimmeko me jättää ihmisoikeudet toteuttamatta vain sen vuoksi, että jokin sellainen maa, joka käyttää esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä syntipukkina omien ongelmallisten asioidensa ajamiseen, ei hyväksy meidän sääntöjämme?”. Eva Biaudet taas totesi, että “adoptioissahan arvioidaan jokainen adoptio erikseen ja jokaisten vanhempien kyky aivan erikseen ihan heidän sukupuolisesta suuntautumisestaan riippumatta”.

Sanna Marin (sdp) muistutti Tanukselle ja Niikolle kasvaneensa itse sateenkaariperheessä. Hän katsoi voivansa vakuuttaa, “että myös tällaisissa perheissä, joissa on kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa, lapsilla on täysi mahdollisuus kasvaa hyvässä ympäristössä, saada rakastavat vanhemmat, hyvää hoitoa, huolenpitoa, turvallinen kasvuympäristö”. Marin totesi, että hänelle “perinteisiä suomalaisia arvoja ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja ihmisten oikeudet, yhdenvertaiset oikeudet, ihmisoikeudet. Nämä ovat perinteisiä suomalaisia arvoja, joita meidän tulee ajaa, joita meidän tulee kunnioittaa, joita meidän tulee huomioida myös meidän lainsäädännössämme”.

- Me emme ole tämän kautta luomassa mitään merkittävää muutosta, koska tämä muutos on jo tapahtunut yhteiskunnassa. Nyt me vain muutamme meidän lainsäädäntöä vastaamaan tätä rakennetta, joka meidän yhteiskunnassamme jo tällä hetkellä on. Ja tässä samalla korjaamme meidän lainsäädäntöä nimenomaan ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan, totesi Marin.

Kolmetuntisen keskustelun jälkeen eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen mietinnön mukaisena, jonka jälkeen lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

Eduskunnan pöytäkirja: Hallituksen esitys eduskunnalle eräiksi avioliittolain muutoksen edellyttämiksi lainmuutoksiksi

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • Swenne
  • 10.2.2016, 22.30
Minua kiinnostaa aina tämä 'hauveli' -asia, jatkuvasti ja yhä uudelleen.
Siis (saatanan) homot alkavat nyt tostanoin solmia sodomiaansa ihan kenen ja minkä tahansa kanssa!
Hirveä yhteiskunnan rapautuminen on jo kuitenkin TÄÄLLÄ!
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288338493866.html
  • 2 / 4
  • MiccoK
  • 11.2.2016, 1.46
Keskustelusta sai sen vaikutelman, että tasa-arvoisella avioliitolla on nyt vankempi kannatus kuin edellisessä eduskunnassa. Saa nähdä, millainen äänestystulos tulee olemaan. Luultavasti suunnilleen 150 puolesta ja 30-40 vastaan. Luulen, että näiden lainmuutosten kannattajia on nyt runsaammin myös Keskustassa ja Persuissa. Vastaan äänestää kaikki kristilliset, ehkä puolet persuista ja muutama keskustalainen. Jos ja kun nämä liitännäislait hyväksytään selvin numeroin, Aito avioliitto kansalaisaloitteella ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia mennä läpi. Ehkä tämän asian vatvominen voidaan onneksi kohta lopettaa ja seuraavana pitää saada pikaisesti translaki korjattua.