Amerikkalainen valokuvaaja John Palatinus on kuollut

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 1
John palatinus, valokuvaaja 1929-2014

Amerikkalainen miesvartaloiden kuvaaja John Palatinus kuoli syyskuun 22. päivänä 2014. Hän oli syntynyt vuonna 1929. Hänen ottamiaan mies-kuvia julkaistiin 1950-luvulla joissakin amerikkalaisissa bodauslehdissä, mutta kiinnostus kuviin virisi uudelleen 2000-luvulla, ja Palatinuksen kuvia on ollut viime vuosina näyttelyissä eri puolilla maailmaa, viimeksi Oslossa vuoden 2014 Euro Priden aikaan.

Palatinus kiinnostui valokuvaamisesta 1950-luvun alussa. Hän asui silloin Indianassa, mutta muutti vuonna 1954 New Yorkin Greenwich Villageen. Ensimmäiset kuvansa hän otti olohuoneessaan ilman erityistä rekvisiittaa ja koulutusta. Hän oppi tekemällä. Ensimmäisiä kuvia hän myi keräilijoille.

Amerikassa ilmestyi 1950-luvulla useita aikakauslehtiä, joissa bodybuildingin nimissä esiteltiin miesvartaloita edestä ja takaa. Nykyään näitä lehtiä kutsutaan nimellä "beefcake magazines". Ensimmäinen oli Physique Pictorial, jossa vuonna 1957 ilmestyivät ensi kertaa Tom of Finlandin piirrokset. John Palatinus toimitti kuviaan vuodesta 1955 alkaen Tomorrows Man -bodauslehteen, joka oli suunnattu homoille. Myös Trim-lehdessä oli Palatinuksen ottamia valokuvia. Molemmat lehdet olivat taskukokoisia, pääosin mustavalkoisia, hieman 96-lehden tapaan.

Ensimmäinen Palatinuksen ottama kuva ilmestyi Tomorrows Man -lehdessä vuonna 1956. Seuraavana vuonna hän jo mainosti lehdessä mallejaan. Niitä kuvia voi tilata hänen kotisoitteestaan. Kaikki lehdissä ilmestyneet kuvat olivat siistejä "soolo"-kuvia. Mallit olivat joko uikkareissa tai heillä oli poseerausta varten myytäviä posing straps -kalukukkaroita. Yksityisille asiakkailleen hän alkoi myydä postitse myös alastonkuvia. USAn posti ja poliisi jahtasivat tällaisia valokuvaamoita, ja vuonna 1959 poliisi teki hänen kotiinsa ratsian ja takavarikoi kaikki aineistot ja kuvauskaluston. Oikeudenkäynnissä 1961 hän kuitenkin selvisi ilman vankilatuomiota, ja tuomari totesi, että vaikka silloin kuvat olivat säädyttömiä, ne ehkä 50 vuoden kuluttua lasketaan taiteeksi. Tuomari oli oikeassa.

Lehtihaastatteluissa Palatinus on kertonut, että valokuvaussessiot eivät koskaan hänelle olleet mitään seksisessioita vaan vakavaa kuvaamista. Hän pysyi aina kameran takana. Hän löysi runsaasti nuoria miehiä malleikseen. Osa halusi esiintyä alasti, osa halusi ikuistaa fyysisen kuntonsa kehittymisen bodauksessa. Mielenkiintoista on, että useimmat mallit eivät olleet homoja tai eivät ainakaan tunnustaneet sitä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Oikeudenkäynnin jälkeen Palatinus lopetti kuvaamisen ja jatkoi sitä vasta, kun ajat olivat vapaammat 1960-luvun loppupuolella. McCarthyn aika ja homovainot olivat ohi.

50- ja 60-luvun vintage-poseerauslehtien uusi renessanssia alkoi 1990-luvulla. Mm. amsterdamilaisessa homokirjakaupassa lehtiä myytiin hintaan joka vastaa useita kymmeniä euroja. 2000-luvulla Palatinuksen kuvat ovat saaaneet julkisen tunnustuksen, ja niitä on esitelty näyttelyissä ainakin Los Angelesissa, San Franciscossa, Pariisissa, Berliinissä ja Oslossa.

Tomorrows Man oli taskukokoinen bodauslehti, joka kuitnekin selvästi oli tarkoitettu homolukijoille. Sitä oli saatavana myös Helsingissä.
Palatinuksen ottama kuva. Kuvatekstissä esitellään mallin mittoja.
Valokuvaajia ja valokuvastudioita oli jo 1950-luvulla eri puolilla Amerikkaa ja Euroopassakin. Lukijoita rohkaistiin kyselemään "kiinnostavampia" kuvia suoraan studiolta.
Oikeassa yläkulmassa Palatinuksen mainos Tomorrows man -lehdessä 1957.

1 kommenttia