Aids-konferenssi Sydneyssä

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • vaeltaja2006

Suuri aids-konferenssi on käynnissä Sydneyssä (22.-25.7.2007). Osanottajia on yli 5000 ainakin 133 maasta. Taas yritetään luoda glogaalia kuvaa aids-epidemiasta. Aids-asiantuntijoiden mukaan on kaksi keskeistä ongelmaa:
1. Mitewn vähennetään uusia tartuntoja
2. Miten hoito saataisiin kaikkien ulottuville.

Vuonan 2001 arvioitiin, että 250 000 tartunnan saanutta saa lääkitystä, kun taas miljoonat jäävät ilman. Tällä hetkellä tartunnan saaneita ja sairastuneita arvioidaan oelvan 40 miljoonaa. Viime vuosina kehitysmaat ovat saaneet läkettä enemmän. Nyt arvioidaan, että jo 2,2 miljoonaa ihmistä on hoidon piirissä.On kuitenkin suuri ristiriita siinä, että jokaista hoitoa saavaa kohti tulee kuusi uutta tartuntaa.

Virus leivää jälleen kovalla vauhdilla. Arvioidaan, että joka päivä 11 000 ihmistä saa tartunnan. Leviäminen näkyy myös suurkaupunkien homotartunnoissa. Euroopan suurissa kapungeissa tilanne on vakava. Välinpitämättömyys on lisääntynyt. Sitä osoittaa sekin, että esim. Saksassa syfilis eli kuppa on alkanut levitä. Vuonna 2001 todettiin 1 697 kuppatapausta. Vuonna 2006 niitä oli jo 3 147. Se on erittäin paljon, kun muistetaan, että 1980-luvun lopulla kupan arveltiin katoavan lopullisesti. 73% sai kupan mies-mies-suhteesta. Heteropuolella kuppaa on eniten prostituoiduilla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!