Aarno Laitinen: Homoille ei adoptio-oikeutta. Puudeli piisaa heille.

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Juhani Viherlahti
  • 4

Ärsyttävään tyyliinsä Aarno 'Loka' Laitinen toteaa pakinassaan, etteivät homot tarvitse adoptio-oikeutta, mutta eivät oikeastaan heterotkaan. "Adoptio on siis lapsen oikeus eikä vanhempien oikeus." Adoptiota hän nimittää yhdeksi itsekkyyden lajiksi.

Laitinen on sunnuntaiaamuisilla Kaivopuiston kävelyillään bongannut tiukkoihin nahkapukuihin pukeutuneen homoparin taluttamassa maltanvillakoiraa. Laitinen kysyy: "Miksei muillekin homoille kelpaa lemmikiksi maltalainen, vaan sen pitää olla lapsi."

Heteroita hän sivaltaa esimerkillä kansanedustaja Antti Kaikkosen ja hänen puolisonsa, ex-kansanedustaja Satu Taiveahon taistelusta adoptio-oikeudesta. "En soisi kenellekään lapselle sitä kauheutta, että vanhempina olisi kaksi poliitikkoa, joille oma ura on tärkeämpi kuin lapsen elämä". Laitisen mielestä lapsi olisi näyttelyesine, joka tuodaan esille auttamaan isän ja äidin poliittista uraa.

Vauhti paranee, kun hän kertoo erään taistolaisen runoilijan moittineen häntä lapsettomuudesta: "Et ymmärrä elämästä mitään, kun sinulla ei ole lapsia." Kyseisellä runoilijalla on kolme lasta, kaikki eri naisten kanssa.

Hellyttäväksi lopuksi Laitinen kertoo lapsuuden kaveristaan, jonka isä kuoli rintamalla ja äiti pommituksissa. Kaksi naapurin tätiä otti pojan hoiviinsa ja kasvatti tämän. Sodan sekavissa oloissa ei puhuttu adoptio-oikeuksista. Huolehdittiin vain läheisistä. Nuo naapurin tädit olivat lesbopari. Eikä siitäkään ollut kenelläkään mitään huomauttamista. Kateutta kaveripiirissä herätti se, että tuo naispari osti pojalle auton hänen täytettyään 18 vuotta. Muilla perheillä ei sellaiseen yleellisyyteen ollut varaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kuva: kirjoittajan

Pakina oli Iltalehdessä 28.7.2012

4 kommenttia

Laitisen kertoma sodanaikainen tarina liippaa tavallaan myös minun perhettäni. Etäiset sukulaiset isä ja äiti kuolivat sodan aikana. Minulla ei ole tiedossa mihin he kuolivat. Heidän jälkeensä jäi poika, joka oli siis täysorpo. Ilmeisesti suvussa käydyn neuvottelun jälkeen poika päätyi meidän perheeseemme. Ruokapöytään katettiin yksi lautanen lisää. Siitä se alkoi. Häntä vanhempani kutsuivat kasvattipojaksemme.

Olen ymmärtänyt, ettei kysymyksessä ollut minkäänlainen adoptio. Hän asui ja kasvoi meidän mukanamme ja rinnallamme. Hän osallistui kodin töihin aivan kuten muutkin. Minulla on mielikuva, että kunta avitti joskus pienellä vaaterahalla. Se oli yksinkertaista välittämistä vaikeuksiin joutuneesta ihmisestä.
  • 2 / 4
  • Bukee
  • 31.7.2012, 2.18
Jos heterot viitsisivät huolehtia kaikista tekemistään lapsista, ei kenenkään tarvitsisi joutua adoptoitaviksi. Aika tyhjänpäiväistä loata muita siitä hyvästä, että ovat valmiita sitoutumaan vanhempina olemiseen.