lepakkolaakso.net
Tunnus    Salasana    
  


ranneliike.net
kimmoliisa.net
Palveluoppaassa mukana
Pieni Taivas Cleaning
Pääkaupunkiseudun alueella toimiva kotisiivouspalveluita tarjoava yritys.

Keskustelu > Viihde, musiikki & kulttuuri > SKAM 3. tuotantokausi YLE areenassa

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Viljami Vastaa1 / 20 
25.01.2017, 11:47 YLE-areenassa norjalaissarja Skam 3. tuotantokaudellaan kertoo kahden pojan välisen rakkaustarinan, ja mielestäni niin hyvin, että kaikkien pitäisi tämä katsoa. Palauttaa tulevaisuudenuskon ja tiristää kyyneleen. Vahva suositus!

areena.yle.fi
Ylös
smo Vastaa2 / 20 
25.01.2017, 23:41
Viestiä on muokattu
Kuulin tästä sarjasta ensimmäisen kerran joskus vuosi sitten, ensimmäisen tuotantokauden jälkeen. Taisin silloin katsoa yhden jakson, jonka jälkeen koko homma unohtui. Viime marraskuulla minulle vinkattiin sarjasta pariinkin otteeseen, nimenomaan Isakin ja Evenin vuoksi. En koskaan jostain syystä päätynyt edes vilkaisemaan näitä syksyn 2016 jaksoja, vaikka taisivat tuolloin olla NRK:n sivuilla katsottavana Suomestakin vielä. Kyse ei varsinaisesti ollut kielimuurista; ymmärrän puhuttua norjaa juuri ja juuri sen verran, että katsominen olisi ollut mahdollista.

Kun Hesari nyt kirjoitti asiasta, niin päädyin katsomaan koko kolmannen tuotantokauden Yle Areenasta.

Vaikka ikäni puolesta voisin helposti olla henkilöhahmojen isä, niin silti ymmärrän hyvin, miksi sarja on erittäin suosittu - ja myös sen, miksi hahmot ovat helposti samastuttavia; ovat tavallisuudessaan uskottavia. Tarinasta löytyi asioita, joiden kanssa itsekin kasvaessaan on ollut vastakkain - niin homouden kuin muunkin nuoruuden kipuilun suhteen.

Tämän päivän nuoret suhtautuvat homouteen - ja moniin muihinkin asioihin - hitusen avoimemmin kuin nuoret neljännesvuosisata sitten. Toki tässä kyse on käsikirjoitetusta tarinasta. Silti ajat ovat muuttuneet, ja ollaan Oslossa, jossa mennään meistä 5..10 vuotta edellä avoimuudessa.

Ja ei, ei tuosta illan mittaisesta rupeamasta tosiaan silmät ihan kuivana selvinneet... ;)
Ylös
smo Vastaa3 / 20 
26.01.2017, 17:52 On avauduttava vielä hieman... Tarina upposi paljon syvemmälle kuin illalla osasin kuvitellakaan - nimim. vain muutaman tunnin viime yönä nukkunut. Uni ei ollut tulla, koska jotenkin jouduin "tiloihin" ja tarina otti yön pimeydessä vallan.

Joskus ennen vuosituhannen vaihdetta näin Beutiful Thing -elokuvan. Vaikutus ei kuitenkaan ollut lainkaan tähän verrattava - vaikka mukana oli tragediaa ja muitakin mausteita. Ehkä tarina ei vain ollut riittävän samastuttava, tai sitten olin vielä "uuden nuoruuden" lumoissa kaapin ovien auettua suhteellisen hiljan, ja perspektiiviä oli niukasti.

Hahmot eivät tässä(kään) herättäneet sinänsä tuntemuksia, mutta tarina käänteineen senkin edestä. Se nimittäin sai miettimään omaa elämää ja omia ajatuksia neljännesvuosisata sitten. Niitä, jotka enemmän tai vähemmän tiedostettuina toiveina, unelmina ja pelkoinakin olivat, mutta ilman tilaa toteutua. Ei ollut uskallusta eikä kenties ymmärrystäkään yrittää. Sen sijaan hautasin koko asian omalta osaltani moneksi vuodeksi. Katsoin muiden edesottamuksia ja säätöä lähinnä ulkopuolisena. Ehkä sitten teini-iän ja varhaisaikuisuuden ulkopuolisuuden kokemus pukkasi esiin nyt ja näin.

En ole mitenkään hukatuista teinivuosista katkera tai nykyelämän suhteen onneton, enkä haikaile "uutta mahdollisuutta". Siitä ei ole kyse. Asioita on tapahtunut sittemmin ja elämää on voinut elää "nyt". Mutta ehkä olisin lempeämpi ja siedettävämpi ihmisenä? Toisaalta, ehkä ymmärtäisin itsensä kanssa kipuilevia nykyistä huonommin? Mene tiedä. Eihän meille ilmoiteta, mitä olisi tapahtunut.

Joka tapauksessa jotain sellaista nousi pintaan, josta en vielä tässä vaiheessakaan seuraavaa päivää ole ihan toipunut. Siitä olen iloinen, että nuoruuttaan nyt elävillä voi olla yksinkertaisempaa. Ehkä vetistelyssä (joo, ei se ollut mitään silmänurkassa ollutta kosteutta, vaan jotain josta pienempi vuoripuro olisi ollut kade) oli kuitenkin enemmän voitonriemua siitä, että maailmaa on saatu näiden kysymysten suhteen muutettua paljon - ja nykynuorilla on paremmat eväät elämään omana itsenään.
Ylös
JAMPPA Vastaa4 / 20 
26.01.2017, 18:38 Minäkin katsoin koko tuotantokauden eilen ja reaktioni oli saman suuntainen kuin sinulla, smo.

"...jotain sellaista nousi pintaan, josta en vielä tässä vaiheessakaan seuraavaa päivää ole ihan toipunut. Siitä olen iloinen, että nuoruuttaan nyt elävillä voi olla yksinkertaisempaa."

Tämä.

Tosin itselläni on vielä joku katkeruuden ja elämättömän elämän peikko taustapeilissä. Ehkä paljon muutakin.
Ylös
smo Vastaa5 / 20 
28.01.2017, 13:32 En tiedä, onko hävettävää sanoa, että sarjan kolmoskausi on mielestäni parasta käsikirjoitettua draamaa (ainakin) pitkään aikaan. En osaa lopettaa hehkuttamista. Onhan tuo tietysti klisheillä varustettuja ns. "tihennettyä todellisuutta".

Sinänsä lukioikäisten maailma ei lopultakaan ole muuttunut niin paljon, etteikö omasta nuoresta minästä saisi vielä helposti kiinni. Sosiaalinen media on siihen verrattuna uutta, tuloksena tosiaikainen ja tiiviimpi yhteydenpito kaverien kanssa. Suosittelenkin tätä sarjaa myös some-vastaisille; sosiaalisen median ei tarvitse vähentää naamakkain näkemistä.

Toinen asia on, että - sanovat pessimistit mitä sanovat - täällä Pohjoismaissa nuoret hyväksyvät homouden (oikeastikin, ei vain tuossa käsikirjoitetussa draamassa) jo ainakin siellä-täällä niin hyvin, ettei enää tarvitse piilotella - vaikka ei kaapistatulo edelleenkään esimerkiksi kaveripiirille tai vanhemmille ole yksinkertainen juttu. Mutta ei enää tarvitse luikahtaa homobaarin hämärään.

Tämän kauden päähahmon Isakin kaapistatulossa oli erinäisiä piirteitä, jotka toivat elävästi mieleen omat ajatukseni silloin joskus, esimerkiksi ennakkoluulot homoutta kohtaan: omat tuntemukset ja ennakkoluulot olivat ristiriidassa. Ehkäpä juuri nuo Isakin ennakkoluulot ja niiden haastaminen tarjosivat minulle vahvan samastumiskohteen. Minun maailmassani ei ollut "Eveniä" asioita jouduttamassa, mutta kylläkin joitain salaisia (ja oletan, että tyystin yksipuolisia) ihastumisia. Eikä ollut "Eskildiä" potkimassa perseelle. Enkä ollut lukioaikana bilehai, joten sosiaalinen elämäkin pyöri hieman vaatimattomammissa puitteissa. Se, mikä Isakilta kävi muutaman kuukauden mittaisessa tuotantokaudessa, vei minulta runsaan vuosikymmenen. Olin lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä, kun ensimmäistä kertaa pääsin konkreettisesti juopumaan lemmestä umpi-ihastuneena - vaan tulipa sitä pudottuakin kovaa ja korkealta. Ja sen jälkeen elämään rohkaistuneena jonkin verran säädettyäkin, kaikenlaista. Kolmekymppisenä alkoi yhä jatkuva vakiintuneisuuden aika.

Jamppaa tai Jampan historiaa en tunne, enkä tiedä elämänsä kipupisteitä. Uskoisin, että nuoruuden väliin jäämisestä huolimatta elämää on vanhempanakin. Se tietysti on vanhempana ja viisaampana (itsestäni en jälkimmäisen osalta mene takuuseen) erilaista. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeammalta taitaa tuntua esimerkiksi antautuminen toisen ihmisen suhteen tavallaan hyvin suojattomaan ja haavoittuvaan tilaan, etenkin jos sellaisesta ei ole aiempia kokemuksia ja pelko tylyn mahalaskun mahdollisuudesta on tiellä. Sitä ikääntyessään helposti esimerkiksi kyynistyy (pari)suhdekysymyksissä - jos tietysti sellaista ylipäänsä kaipaakaan. Jos omaan elämäänsä ei ole tyytyväinen, niin omien ajatusten selvittäminen jonkun muun kanssa on yksi keino parantaa elämänsä laatua ja saavuttaa toivomaansa. Jos ei omasta piiristä löydy sopivaa, niin onhan ammattilaisiakin tarjolla.
Ylös
Viljami Vastaa6 / 20 
29.01.2017, 15:22 Kuulostaa smon reaktio ja tarina tosi tutulta.
En itsekään kadu elettyä tai elämätöntä nuoruutta, mutta olisihan moni asia voinut mennä toisin. Aika statistin roolissa elin muiden ihmissuhdesäädöissä myötäeläen.
Koska mitän vertaisryhmää ei itselläni lukiossa ollut väitän, että jos olisin tuon sarjan nähnyt 15-vuotiaana, se olisi hyvinkin voinut avata padottuja tunteita ja lukkoja. Ei voi olla kuin iloinen siitä että tällainen sarja on tämä päivän teineille tehty.
Ylös
Viljami Vastaa7 / 20 
01.02.2017, 15:22 Sarja nousi tammikuun vikalla viikolla YLEn Areenan katsotuimmaksi ohjelmaksi. Hienoa! Ennätyksiä tämä rikkoi Norjan, Ruotsin ja Tanskan vastaavissa palveluissa oli jo aiemmin.

En taida olla ainoa, joka tämän on katsonut pariinkin kertaan :)

www.tekniikkatalous.fi
Ylös
Yesman Vastaa8 / 20 
05.02.2017, 14:46 Hmm. Olen nyt katsonut 3. tuotantokauden 1. ja 2. osan.

Joko ideaali tai Norja näyttäisi jumiutuneen Beverly Hills 2å352+9803497692875+09385 aikoihin.

Onpa jännä, kuinka elokuvien ja tv-maailman pääosahomot ovat suurimmaksi osaksi maskuliinisesta päästä, kun taas julkisuuden ja realityn homot ovat suurimmaksi osaksi feminiinisemmästä päästä. Mitäköhän tuosta pitäisi ajatella?
Ylös
smo Vastaa9 / 20 
05.02.2017, 15:06
Viestiä on muokattu
Tuossa sarjassa Eskild edustaa ns. feminiinisempää homokuvaa, kun taas itsensä kanssa kipuileva Isak toisenlaista. Monelle nimenomaan maskuliinisemmalle nuorelle oman homouden tajuaminen ja hyväksyminen voi olla rankempi juttu stereotypioihin liittyvien odotusten vuoksi.

EDIT: Edellä mainitulla saattaa olla tekoa sen kanssa, että minkälainen kuvasto on näkyvillä; onko kaapissa olevien ja kaapin ovet auki elävien kuvastoissa joitain eroja.
Ylös
Yesman Vastaa10 / 20 
05.02.2017, 16:48 Hmm.... Niinkö se oikeasti menee?

Näkisin, että fiktiivisen maailman - elokuvat, kirjat, sarjat, sarjakuvat, porno - homoideaalissa - Will (ei Jack), Broke Back Mountain, Northstar, ei femmet - ollaan myös vähän hakusassa sen suhteen, mitä keskiverto homous on...

Minusta Skamin malli "oj, hopsan, olen ihan tavallinen kivannäköinen heteroporukoissa viihtyvä jannu, mutta pidänkin pojista" vaatii aivan poikkeuksellista tuuria. Sellaista, jota vain harvoilla on.
Ylös
smo Vastaa11 / 20 
05.02.2017, 17:16 Onko kyse lopultakaan "tuurista", vai onko kyse useamminkin tragediasta, ja uhratuksi jää kokonaisena itsenä oleminen?
Ylös
Yesman Vastaa12 / 20 
05.02.2017, 19:05 Hetkonen. Tuosta vastauksesta päättelen, ettei Skamin 3. kausi olekaan ihan niin ennalta arvattava. Ehkäpä vain tukin turpani ja katson sen joku kerta kokonaan.
Ylös
smo Vastaa13 / 20 
05.02.2017, 21:36 Yritän välttää spoilaamista.

Edellinen kommenttini ei suoranaisesti sisältänyt viittausta sarjaan, vaan oli enemmänkin yleisluontoinen huomio siitä, että poikaporukassa nuoruutensa viettäneen ei ole helppoa tulla kavereilleen kaapista. Pelko porukan reaktioista ja jopa kaverien menettämisestä ei ole ihan mikään pikku juttu. Ja aina pahempi, jos ei ole täysin sinut oman suuntautuneisuutensa kanssa.

Itsehän lukioiässä ja sen jälkeen pyörin heteroporukoissa, sen mitä pyörin. Mopokin oli jossain vaiheessa. Täysi-ikäistymisen jälkeen käytiin poikaporukalla viikonloppuisin Helsingin yössä. Viihdyin toki, mutta muiden suhteilutouhuja seuratessani koin vahvasti ulkopuolisuutta. Ja olin syvällä kaapissa. Pelko oman suuntautuneisuuden paljastumisen mahdollisista vaikutuksista piti kaapin ovet visusti kiinni. Minua ei varmasti voinut pitää mitenkään erityisen "maskuliinisena", mutta ei kyllä "feminiinisenäkään".

Se, mikä minusta iski ilmat useamman kerran pihalle, oli päähenkilöiden (kiitos näyttelijöiden/käsikirjoituksen/ohjauksen/kameratyöskentelyn) kyky tuoda ilman sanoja esiin omasta menneisyydestä tuttuja ilon, surun, pelon, toivon, pettymyksen, epätoivon, hämmennyksen, ahdistuksen ja helpotuksen tunteita. Kuten aiemmin totesin, sarjan todellisuus ja draama ovat "tihennettyä" ja tarina oli tietysti eri kuin omani, mutta monet Isakin eteen vyöryneet asiat (ja varsinkin niiden herättämät tunteet) olivat jossain muodossa omasta kokemuksesta tuttuja.

Kolmoskauden päähenkilön ja muidenkin hahmojen tarina on kehittynyt jo ykkös- sekä kakkoskausien aikana. Tällä tuotantokaudella tapahtumahorisonttina on Isakin näkemä, jolloin näemme vain sen, mitä Isak näkee. Kahdella aiemmalla kaudella esim. Isakin tekemiset nähtiin niiden tuotantokausien päähahmojen silmin.
Ylös
Viljami Vastaa14 / 20 
06.02.2017, 23:01 Sinänsä ihan samaa mietin kuin Yesman, ja vähän aikaa ärsytti, että näin sitä minulle, joka lukiossa tykkäsin rokokoo-tyylistä, en osunut palloon, ja lähinnä tyttöporukoissa viihdyin, jäisi taas se pieni hassu homosivurooli, ja heteronoloiselle päärooli, jossa nyt vaan sattuu poikaan ihastumaan.
Mutta olen ihan samaa mieltä smon kanssa, että draamalliset ansiot tässä on suuret, samaistumispintaa tunnetasolla riittää, ja kun katsoin myöhemmin ne pari ekaa tuotantokautta, niin Isakin homouskin sai hivenen taustoitusta.
Suosittelen ehdottomasti katsomaan koko kauden.
Ylös
smo Vastaa15 / 20 
07.02.2017, 07:39 Ns. "heteronoloiselle" sosiaalisesti aktiiviselle kaapistatulon haastetta lisäävät sukupuoliroolit, eräänlainen "kokonaisvaltaisen miehisyyden" vankila. Tällaisessa eläneelle homoksi itsensä tajuavalle on irtiotto entiseen yleensä väistämätön - jos ei halua iäksi jäädä kaappiin. Ensin pitää asiaa puida itse, sitten miettiä vanhempien ja muun lähipiirin suhtautuminen. Mitä vahvempi suhde kaveripiiriin on ollut, sen vaikeampaa se on - varsinkin jos kaveripiiri ei koskaan ole viestittänyt sellaista, että homous ehdoitta hyväksytään. Ja kun homoudesta ei ole puhuttu, niin mistäs sellainen viesti sitten tulisi. Nykynuorten kohdalla ehkä toivo kuitenkin elää.

Väitän, että kaveripiirillä voi olla jopa isompi merkitys kaapistatulossa kuin vanhemmilla, koska kaveripiiri liittyy itsenäiseksi kasvamiseen.

Jos taas tällaista "miehisyyden" vankilaa ei ole niinkään ollut, niin siltä osin kamppailu voi olla vähän helpompi. Toisaalta totutuista sukupuolirooleista poikkeavalla on kasvanut riski kaikenlainen rankkakin kiusaaminen homotteluineen ja muineen.
Ylös
JuhaniV Vastaa16 / 20 
17.02.2017, 13:45 Olen tuntenut lähes aina vastenmielisyyttä kaikenlaisia tv-sarjoja kohtaan, oli niissä hetero- taikka homoteemoja. Suomalaiset suosikkisarjatkin olen jättänyt väliin. Poikkeuksena oli kauan sitten (1990-1996) esitetty poliittinen satiiri Hyvät herrat. Minua kiinnosti, kuinka Mikko Roiha tarjoilee homotarjoilija Timon eli "Håkanin" roolin.

Katsoin nyt SKAMin kolmannen tuotantokauden jaksot lähes putkeen. Siihen tarjoutui tilaisuus siksi, että jet-lagin ja ison aikaeron (+9 h) vuoksi vuorokauteni on sekaisin ja vain puolivalot päällä. Muuten en olisi näin paljoa aikaa uhrannut tv:lle. Parin ensimmäisen jakson jälkeen ajattelin, että tällainen teinimeininki ei minua kiinnosta pätkääkään. Luin kuitenkin näitä keskusteluja sarjasta ja päätin katsoa kaikki kymmenen jaksoa, kun oikein muutakaan ei nyt jaksa tehdä. Se kannatti.

Olen erittäin vaikuttunut. Sarjan viimeiset osat koskettivat kyyneliin asti.
Ylös
Yesman Vastaa17 / 20 
18.02.2017, 11:12
Viestiä on muokattu
Olen nyt katsonut koko 3. tuotantokauden ja edelleen vähän aiemmilla linjoillani: nuorten elämä näytetään sarjassa kovasti stilisoituna. Tarina on toki kaunis. Mielenterveysteema oli irtiotto pahimmasta idealisoinnista.

Pidän tarinan päähenkilöitä ja tapahtumien kulkua edelleen kovin harvinaislaatuisina verrattuna oikeaan elämään. Jos kyseinen harvinaisuus kävisi jotenkin ilmi, ristiriitaakaan ei olisi. Minusta näyttäisi kuitenkin, että nimenomaa sarjassa esitetty asetelma on homofiktion päävirtaa. Laajempien joukkojen eteen tuotava versio homoudesta, ja sellainen, joka saavuttaa suosiota näyttäisi perustuvan ulkonäöllisesti ja käyttäytymiseltään skaalan maskuliinisemmassa päässä oleviin miehiin. Homojen itsensäkin eteen tarjoillaan homoutta heterojen tai biseksuaalien kautta. Samalla, ainakin omassa nuoruudessani, oli hyvin hankala löytää vastaavaa mukaansa ottavaa samaistuttavaa maskuliinista versiota homoudesta ei-fiktiiviseltä puolelta. Toivottavasti asia tasapainottuu. Fiktiiviset hahmot ovat loppujen lopuksi kuitenkin juuri sitä, fiktiivisiä.

Skamissa "straight acting" teemaa lähestytään jonkin verran Isakin ja Eskildin laimeassa yhteenotossa sekä viimeisessä jaksossa, kun Isak myöntää eläneensä valheessa aiemmin (norjaksi hän käyttää sanaa fejk/fake). Eskildin pitäisi ilmeisesti edustaa "silmiinpistävää" homoa, mutta hänetkin on stilisoitu kovin heteroksi verrattuna elävään elämään.

Se, mitä olen porukastamme eri puolilla maailmaa saanut nähdä on, etteivät ihmiset välttämättä sure homouttaan sinänsä, vaan sitä, etteivät edusta tätä "kelpaavaa" homoa. Eli median tarjoilemaa "olen tavallinen miesporukoissa viihtyvä suosittukin mies, mutta homo"- versiota. Skamissa "outolintu"-ongelmatiikka on kokonaan sivuutettu. Luulisin, että kyseinen "outolintuus", ainakin Suomessa, leimaa nuorten homojen elämää edelleen huomattavasti yleisemmin kuin omasta sukupuolesta viehättyminen itsessään.

En oikein näe, että suvaitsevaisuutta ajaa se, jos mainstreamissä straight homoa pidetään esillä ja femme tai queer homo piilossa. Edit: Tässä vähän epäselvässä hajatelmassa yritän jotenkin tavoittaa sitä ristiriitaa, että mainstreamin fiktiossa homous idealisoidaan á la Broke Back Mountain, kun taas nähtävillä olevat julkisuuden hahmot ja reality piirtää hyvin erilaisen homokuvan, enemmän femmen.

Itselle puhuttelevin idealisointi oli 3. tuotantokauden lopun katharsis. Se, että ihminen saa vähän sekoilla ja silti ympäristön ihmiset antavat anteeksi ja pitävät sinusta. Ja elämä menee eteenpäin.
Ylös
smo Vastaa18 / 20 
18.02.2017, 11:48
Viestiä on muokattu
En käy kiistämään Yesmanin havaintoja. Me näemme ja koemme tarinan oman elämänkokemuksemme kautta. Tiedä, vaikka tuo toisenlainen homous joskus mahdollisina tulevina tuotantokausina tulisikin käsiteltäväksi? Kaikkea ei voi aina ahtaa samaan pakettiin.

Edellä oli viittaus suomenkieliseen tekstitykseen. Itseäni hieman harmittaa käännöstyön laatu. Varsinaisiin virheisiin en ole mielestäni törmännyt, mutta dialogeissa nyanssit loistavat poissaolollaan. Puhutun norjan ymmärrykseni puutteet veivät seuraamaan tekstitystä samalla, ja usein tuli olo, ettei nyt ajatus mennyt kuitenkaan ihan noin latteasti.

EDIT: rupesin miettimään asiaa lisää, joten lyhyesti jatkoa...

SKAM on käsikirjoitettua fiktiota. Se on selvä. Kuitenkin Julie Andem tuotantoryhmineen ovat uppoutuneet sarjassa käsiteltäviin teemoihin poikkeuksellisen syvästi ja pyrkineet perehtymään tuonikäisten todellisuuteen esimerkiksi laajoin haastatteluin.

Julkisuuden henkilöt ja reality ovat toki todellisuutta - mutta hyvin, hyvin tiukan mankelin läpäissyttä sellaista. Ei oikein voida puhua vastaavuudesta laajojen kansankerrosten kanssa. Siinä mielessä en käyttäisi julkkiksia ja realityä mittapuuna.

Näkisin enemmänkin, että SKAM toi kolmannella tuotantokaudella nimenomaan samastumiskohteen valtavirtaan "uppoaville" homopojille, toi toivoa asian suhteen kipuileville. Todennäköisesti kaverit alkunikottelun jälkeen hyväksyvät. Todennäköisesti perhekin hyväksyy. Kun lakkaa pettämästä itseään, ei maailma lopukaan - vaan voi kenties tuntua paremmalta.

En kiistä, etteikö tosielämässä Yesmanin kuvaama "outolintu" joutuisi kipuilemaan. Luulen ymmärtäväni sen, mitä Yesman pyrki sanomaan. Mutta onko "outolintu"-ongelmatiikka jotenkin yleisempää kuin SKAM-sarjassa nähty asetelma, jossa homo onkin valtavirtaan "uppoava"?

Ilmeisesti Yesmanin omasta kokemuksesta on ajatus tosielämän maskuliinisempien homotyyppien puutteesta? Voisiko syynä kuitenkin olla se, että tällaiset tyypit eivät ole kiinnittäneet huomiota - eivät vain ole tulleet tunnistetuiksi homoina? Entäs kun mietitään niitä tyyppejä, jotka ovat myöhään aikuisiällä löytäneet homoseksuaalisuutensa, kenties vasta aviomiehinä ja isinä? Jostain nekin tyypit ovat kuitenkin tulleet. Ja jokin heidät on jättänyt kaappiin.

Omakin tähänastinen elämäni on ollut kovin harvinaislaatuinen, suorastaan ainutkertainen. Kuten meidän kaikkien. En tiedä, olenko sitten jotenkin erityisesti "kelpaava homo"?

Kun aloin (joskus varmaankin 12..13-kesäisenä) tiedostaa, että kiinnostunkin tyttöjen asemesta pojista, oli vastassa asiaan liittyvä häpeä tuntemani homokuvan vuoksi. Siinä asiassa koin vahvan samastumisen Isakiin.

Homoutta ei kotilähtöisesti ollut minulle olemassa sen paremmin hyvässä kuin pahassakaan. Ei ollut homokielteisyyttä, mutta eihän asiasta tietenkään puhuttukaan. Juuri ennen murrosikää tuli joka tuutista aids-hysteriaa ja sen "yhteys" homoihin kävi minulle hyvin selväksi. Homoudesta puhuttiin, eikä mitenkään hyvässä yhteydessä. Se vaikutti omiin käsityksiini paljon. Noin muuten tiesin nahkaan pukeutuvat homot koppalakkeineen, ja tiesin lespaten ja määkien puhuvat meikkaavat homot. En tiennyt muunlaisista homoista.

Jonkinnäköisen "konkreettisen" kuvauksen homojen elämästä sain ensimmäisen kerran pornolehdestä, todennäköisesti Kallesta, jossa oli aina muutama "homoaiheinen" sivu; muutama tarina ja jotain seksitauti- ja aids-valistusta ynnä muuta sellaista. Ja kontakti-ilmoituksia. Näin 80-luvun vyöryessä kohti 90-lukua. Ainakin yhdellä, jos ei useammallakin, kaverilla oli moisia lehtiä; patjan alla piilossa taikka jossain laatikon pohjalla. Itse en kehdannut/uskaltanut sellaisia ostaa. Niistä lehdistä sitten joskus ihmeteltiin naisen vartalon ihmeellisyyksiä kaksin tai muutamankin hengen voimin. Homosivujen yli tietenkin hypättiin tai korkeintaan päätä pyöritellen naureskeltiin. Varmasti minä itsekin. Joskus kuitenkin saatoin hätäisesti tutkailla noita homosivuja, kun jäin esimerkiksi kaverin ruokaillessa toviksi omin nokkineni. Luin esimerkiksi muutaman palstan mittaisen tarinan jonkun homoseksuaalin seikkailusta jossain kruisailupuistossa jossain Italian kaupungissa. Kirjoittaja kuvaili kohtaamiaan erilaisia kikkeleitä hyvin moninaisin sanankääntein; miltä tuntuivat suussa ja miltä takapuolessa, ja miten kiihottavalta takana olevan huohotus tuntuikaan puuhun nojatessa. Vieressä oli jokin sukupuolitauti-aiheinen juttu ja valistusta turvallisesta seksistä. Ja jossain toisessa lehdessä oli kuvaus jostain homobaarista, jonka pimeissä huoneissa meno oli kuin edellä mainitussa puistossa ikään. Ja sitten oli niitä lyhyitä kontakti-ilmoituksia; salaista seuraa, alistuva mies haluaa mekko päällä piiskaa luotettavalta isännältä jne jne. Varmaan mukana oli muutakin, mutta ei niin, että olisin lyhyistä ilmoituksista saanut jonkin muunlaisen kuvan.

Enkä minä ollut sellainen. En halunnut (silloin, sittemmin enkä nyt) sellaisia asioita, mitä nuo edustivat. Mutta muuta en oikein ymmärtänyt olevan oikeissa homohommissa olemassakaan.

Kaipasin vain kivaa toista poikaa, jonka kanssa olisi voinut vaan olla eri tavalla kuin kaverien kanssa, lähekkäin yhdessä ja sellaista - olla hellä ja saada hellyyttä. Jos sellainen olisi toteutunut ja sitten olisi johtanut johonkin vakavampaan ja/tai fyysisempään, niin se varmasti tapahtuessaan olisi ollut ok. Vaikka en tietenkään mitään vakavampaa pojan kanssa osannut edes kuvitella.

Koska ennakkoluuloissani oletin, että homohommat on lähinnä jyystöä ja juoksemista uuden jyystön perässä.

Yläasteella ja/tai lukiossa homoseksuaalisuutta käsiteltiin hyvin lyhyesti biologiassa, terveystiedossa ja lukiossa psykologiassakin, parin teorian kautta. Biologia: kerrottiin, että pieni prosentti ihmisestä kiinnostuukin omaa sukupuoltaan edustavista henkilöistä, ja jossain vaiheessa taidettiin mainita myös transsukupuolisuus (silloin transseksuaalisuus). Terveystieto: kerrottiin, että jotkut kiinnostuvat omaa sukupuoltaan edustavista henkilöistä ja että nuorena monilla voi olla tällainen vaihe. Psykologia: se on ehkä synnynnäistä tai mahdollisesti varhaislapsuuden kokemuksiin liittyvää. Kaikissa tapauksissa asiaa lähestyttiin sellaiseen sävyyn, että tällaisia on - ehkä tuolla jossain.

Missään yhteydessä ei mitenkään tullut esiin rohkaisua muille kuin tyttö+poika -vaihtoehdolle, ainakaan silloin kun puhuttiin seurustelusta ja kodin perustamisesta. Pienessä teinin mielessä olisi kai pitänyt olla kapasiteettia tajuta, että myös poika+poika toimii lopulta ihan samoilla eväillä kuin tyttö+poika.

Omien tulkintojen lopputulos: heterot seurustelee, menee naimisiin ja perustaa kodin ja elää siten kuin minä haluaisin elää, mutta homot vaan harrastaa jossain (irto)seksiä. Minä en tuntenut toisaalta olevani homo, mutta ei toisaalta ollut mitään käsitystä, mitä muutakaan olisin lopulta ollut. Ja olla sellainen oli minusta sitten hävettävää. Eikä siitä voinut puhua. Kenellekään.

Kasva siinä sitten omien ennakkoluulojen vellonnassa jotenkin (homo)seksuaalisuuden suhteen eheäksi.

Toki sitten aikaa myöten (l. runsaassa kymmenessä vuodessa) ymmärsin asiaa enemmän ja sain noita umpisolmujani purettua. Ja lopulta jouduin toteamaan kaikkien omien pelkojeni olleen täysin turhia. Myöhemmin olen käynyt katsastamassa ne pelkoa herättäneet pimeät kellaritkin - ja ymmärtänyt, että olemme kaikki erilaisia, haluamme erilaisia asioita elämältämme, mutta olemme yhdenvertaisia. Riippumatta siitä, olemmeko heteronoloisia vai outojalintuja.

Yesman mainitsi myös "suvaitsevaisuuden ajamisen". Sinänsä homoteeman (neutraali tai myönteinen) kaikenlainen esilläolo mielestäni "ajaa suvaitsevaisuutta" yleisesti homoseksuaalisuus-ilmiötä kohtaan.
Ylös
Yesman Vastaa19 / 20 
19.02.2017, 17:31
Viestiä on muokattu
"Mutta onko "outolintu"-ongelmatiikka jotenkin yleisempää kuin SKAM-sarjassa nähty asetelma, jossa homo onkin valtavirtaan "uppoava"? "

Tätä ei taideta tietää kovin hyvin. Joissain paikoissa "uppoavuus" on jopa elinehto, "outolintuus" tappaa. Olisi kiinnostavaa tietää enemmän porukastamme. (Kuten olen niin usein todennut).

"Ilmeisesti Yesmanin omasta kokemuksesta on ajatus tosielämän maskuliinisempien homotyyppien puutteesta?"

Oma historia varmaan vaikuttaa. Kirjoitin tähän ensin smo:n tapaan esimerkkejä elämästäni, mutten tohdikaan julkaista tuota lyhyttä kappaletta. Tekstiäni katseltuani, summaisin kokemani äärimmäiseksi ja ristiriitaiseksi. Jos mukana olisi ollut hitusen enemmän onnea, olisin saattanut, en pelkästään uskaltautua tutustumaan minulle jaettuihin kortteihin tarkemmin, myös voittaa niillä äärettömästi, sen sijaan, että keskityin pyrkimyksiin vaihtaa korttini ja voittamaan edes vähän.

Omalla kohdallani fiktio taisi toimia vähän karhunpalveluksena.

"Voisiko syynä kuitenkin olla se, että tällaiset tyypit eivät ole kiinnittäneet huomiota - eivät vain ole tulleet tunnistetuiksi homoina?"

Tämä "uppoavien" näkymättömyys lienee osa vähän hankalaa yhtälöä. Vyyhtiä, joka varmaan keriytyy vapaaksi omallakin painollaan ajan kanssa, kun kulttuurievoluutio muuttaa homojen asemaa.

edit: kielioppi
Ylös
JuhaniV Vastaa20 / 20 
19.02.2017, 17:49 SKAM:in elokuvan kohderyhmään en kuulu, mutta siitä huolimatta sarja kosketti voimakkaasti. Vääjäämättä tulin miettineeksi sitä, millaisen homonuoruuden/-teiniyden minä olen elänyt. Eipä ole kehumista. Päällisin puolin tavallisen nuoren elämää niissä raameissa, jota silloinen varsin köyhä ympäristö tarjosi. Homouteni oli tiukasti piilossa. Muutama divarista löytynyt homoaviisi oli piilotettuna ja salaa silloin tällöin katseltavana. Ei ollut esikuvia, eikä myöskään asiallista tietoa. Kielteistä, homoja syyllistävää tietoa kyllä oli tarjolla. Se ei kuvannut minua millään tavalla. Siitä kaikesta tuli vain paha mieli.

Suurin huoleni oli ajatus siitä, etten tule koskaan löytämään ihmistä, joka pitäisi minusta ja josta minä voisin tykätä, koska olen homo. Muutama epäonnistunut tutustuminen oli, mutta ei mitään sen vakavampaa. Olin lopulta uskaltautunut menemään Psyke ry:n kerhoiltoihin ja tutustunut siellä muutamiin ihmisiin. Jossakin vaiheessa Psyken aktiivi kertoi tuntevansa henkilön, joka on ilman kumppania. Hän voisi olla minulle kiinnostava henkilö. Meidät kutsuttiin Töölön rannan kahvilaan ja esiteltiin siellä. Tutustuminen lähti liikkeelle hyvin hitaasti. Katselimme toisiamme pitkään ajatuksella, että voisiko meistä sittenkin tulla pari.

Homopiireissä sai kuulla toistuvasti väitettä, että homosuhteet eivät koskaan onnistu, eivätkä ole pitkäikäisiä. Tuon ajatuksen kanssa päätimme jatkaa päivä kerrallaan, aivan kuten SKAMin kolmosjakson pariskuntakin. Tasan vuoden tutustumisen jälkeen muutimme yhteen. Tykkääminen ja pitäminen lisääntyivät hiljalleen. Nyt sitä yhdessäelämistä on jatkunut jo pian 44 vuotta. Kohta pääsemme ihan oikeasti naimisiin.

Päätin antaa hyvän kiertää. Olen ollut puhemiehenä muutamille homopareille. Osa noista parisuhteista on onnistunut ja jatkuvat.

Yhteiselämämme ei ole ollut pelkkää auvoa. Mieheni suku teki aivan kaikkensa saadakseen meidät erilleen toisistamme. Pitkään jatkuneet tapahtumat kulminoituivat siihen, että mieheni äiti yritti minun edessäni puukottaa poikansa. Onneksi poika pääsi pakoon siitä tilanteesta.

Mieheni suku ei tajunnut, että mitä enemmän he lisäsivät painetta meitä kohtaan, sitä tehokkaamminen he liittivät meitä yhteen. Turva oli toisissamme. On jopa mahdollista, että ilman noita rankkoja kokemuksia parisuhteemme ei olisi kestänyt.

Omille vanhemmilleni homouteni oli alkuun vaikea pala. Pitkään he sitä sulattelivat ja lopulta hyväksyivät. Isäni totesi minulle: "Joillakin ihmisillä on ruskeat silmät, toisilla vihreät. Jotkut pitävät tytöistä, toiset pojista." Miehestäni tuli vanhemmilleni luottohenkilö, josta he tuntuivat tykkäävän jopa enemmän kuin meistä omista lapsistaan.
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
  Mainonnan paikka  
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot - FAQ - Käyttöehdot