• oscari

Gradukeskustelu

Tänään osallistuin todella mielenkiintoiseen nettikeskusteluun. Nuori tutkija Turun yliopistosta keskustelutti pienryhmää netin välityksellä. Tutkimuksen aiheena oli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen internetin käyttö.

Aihe oli mielenkiintoinen, sillä jo varhain heti www-järjestelmän alusta olen ollut leikissä mukana. Siten ennen oli nettipurkkeja, joihin osallistuin hitaalla ja tökkivillä yhteyksillä. Mutta kehitys on kehittynyt ja olen vain niin onnellinen tuosta tapahtuneesta kehityksestä.

Nykyiset nuoret uskaltavat paljon enemmän tuoda julki omat seksuaaliset preferenssinsä. Koko ilmapiiri on vapautuneempi ja avoimempi. Mikä sitten onkaan juuri netti osuus tapahtumissa, sitä on heti tässä ja nyt kovin vaikea sanoa. Mutta oma roolinsa sillä kuitenkin on.

Itse koe netin kolmeen jakautuvana asiana.

-Ensimmäinen on omat yksityiset leikit eli kaikki sooloseksiin liittyä, ja samalla vaikuttaminen netin välityksellä. On kyse sitten tällaisista sateenkaariväelle tarkoitetuista sivuista tai ihan kaikille avoimista ja yleisiksi tarkoitetuista sivustoista esim. lehtet jne.

-Toiseksi tulee suhteiden solmiminen netin välityksellä, siis erilaiset mesekanavat jne. Jopa osittain blogien tapaiset yhteydet, jotka toimivat kaksisuuntaisesti.

-Kolmanneksi tulee henkilökohtaiseen tapaamiseen, kohtaamiseen, seuranhakuun ja jopa pariutumiseen liittyvät asia.

Minusta netti antaa rajattomat mahdollisuudet niin hyvään kuin pahaankin. Se mahdollistaa osallistumisen aktiivisti tai sitten passiivisen seuraamisen. Eivät kaikki voi haluat kaikkea.

Tärkeintä on kuitenkin se, että toivottavasti ei aika entinen koskaan enää palaa, jolloin kaikki piti tehdä salaa!

2 kommenttia

Massa

15.11.2012 17:46

>>Nykyiset nuoret uskaltavat paljon enemmän tuoda julki omat seksuaaliset preferenssinsä. Koko ilmapiiri on vapautuneempi ja avoimempi. Tärkeintä on kuitenkin se, että toivottavasti ei aika entinen koskaan enää palaa, jolloin kaikki piti tehdä salaa!<<

On totta että homonäkökulmasta katsottuna paljon myönteistä kehitystä on tapahtunut. Nykynuoret suhtautuvat homoseksuaalisuuteen pääsääntöisesti aika positiivisesti. Myös minä olen teidän muiden kanssa iloinen tässä suhteessa tapahtuneesta edistyksestä.

Jos taas puhutaan laajemmin yleisestä ilmapiiristä ja muistakin preferensseistä kuin perinteisestä homo- tai heteroseksuaalisuudesta niin kehitys ei mielestäni ole ollut ollenkaan yhtä myönteistä. On niitäkin nuoria, jotka yhä joutuvat olemaan yksin seksuaalisuuteensa liittyvän häpeän ja syyllisyyden kanssa. Länsimainen yhteiskunta suhtautuu koko ajan entistä myönteisemmin homoseksuaalisuuteen, mutta nostaa entistä korkeampia rajoja yleisesti hyväksytyn ja negatiiviseksi koetun seksuaalisuuden välille. Erilaiset seksuaaliset poikkeamat ja "perversiot" vaivaavat kuitenkin yhtä lailla nuoria poikia tai tyttöjä kuin kaikkien kammoksumia keski-ikäisiä pälvikaljuisia miehiä. Ei ole kovin herkullinen paikka kasvaa aikuiseksi, jos oma seksuaalisuus sisältää vaikkapa exhibitionismia, kiinnostusta voimakkaasti ikäistään nuorempiin tai vanhempiin, sitovia fetissejä yms. Varsinkaan jos joutuu mediankin kautta näkemään ihmisten entistä voikkaampia raivonpurkauksia kaikkea suvaitsevaisen yhteiskuntamme epänormaaliksi luokittelemaa kohtaan. Sellaisessa ilmapiirissä kasvava nuori ei myöskään uskalla hakea ulkopuolista apua syyllistämisen pelossa.

Vaikka koko ajan kaupallistuva ja amerikkalaistuva kulttuurimme laittaa nykynuoret ajamaan takaa kiiltokuvamaista hetero- tai homoidylliä, ei silti saa unohtaa niitä jotka eivät siihen koskaan tule mahtumaan. Jokainen joka on joskus elämässään nähnyt itseinhossaan pyöriskelevän itseään friikkinä pitävän nuoren ihmisen, tietää mistä puhun.

martin

15.11.2012 19:14

Todella on toivottavaa, että aika, jolloin kaikki piti tehdä salaa, ei enää koskaan palaa. Kaikki mennyt aika ei ole kuitenkaan ollut sellaista, eikä varsinkaan kaikkien osalta ole ollut näin salattavina aikoinakaan. Tarkoitan esimerkiksi eurooppalaisen yläluokan ajoittain hyvin vapaata mahdollisuutta solmia homosuhteita.