• Massa

Ohikiitävistä hetkistä

Tänä harmaana juhannuspäivänä en voi olla muistelematta menneiden nyt jo kaukaisilta tuntuvien aikojen aurinkoisempia kesiä. Vaikka vuosia on kulunut niin omat aivot pystyvät yhä palauttamaan jonkun paikan, äänen, tuoksun tai musiikinpätkän avulla moneen nostalgiseen hetkeen. Ja silti se maailma on jo kadonnut.

Kadehdin monia tälle sivustolle kirjoittavia heidän optimistisen tulevaisuususkonsa takia. Voin kuvitella että näille oman yhteisönsä asioita ajaville ihmisille heidän oman ryhmänsä tilanteen paraneminen on oikeasti onnellisuutta lisäävä tekijä. Ei ole mitään syytä pelätä tulevaisuutta jos edessä oleva tie on viemässä parempaan suuntaan.

Ranneliikkeen keskusteluissa ja muualla mediassa on paljon puhuttu perussuomalaisten kokemasta nykyaikaan liittyvästä ahdistuksesta ja kaipuusta menneeseen maailmaan. Vaikken ymmärräkään monia heidän mielipiteitään niin pystyn todella hyvin eläytymään siihen fiilikseen ettei maailma vuonna 2012 enää oikein nappaa. Osa heistä oman itseni tavoin aika ajoin heittäytyy lattialle kiukuttelemaan autistisen pikkulapsen lailla kun muuta yhteyttä ei enää löydy ulkomaailmaan.

Oman jaksamisen kannalta olisi pakko päivittäin pystyä kaivamaan tavallisesta arjesta esille pieniä positiivisia asioita, jotka sitten kompensoisivat kaikkea sitä mitä ei voi itse muuttaa. Kukaan ei voi koko ajan olla toivomassa jotain parempaa, asioita jotka tapahtuisivat jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Oma elämä on kuitenkin tässä ja nyt ohikiitävissä hetkissä.

Joudun joka päivä taistelemaan kyynistymistä vastaan. Olen jo ajat sitten menettänyt toivoni ihmisiin suurina joukkoina kuten kansoina tai muina laput silmillä kulkevina laumoina. Kiihkoilu ja erilaiset joukkopsykoosit astuvat säännöllisinä sykleinä kehiin evoluution edetessä tai mennessä taaksepäin. Aika monet hyvinkin fiksut ihmiset menettävät suhteellisuudentajunsa jouduttuaan erilaisten ideologioiden hyväksikäyttämiksi.

Tänäkin yksinäisenä, harmaana ja hiljaisena päivänä elämän kauneus on yksittäisten ihmisten tekemissä pienissä lämpimissä asioissa. Mikään yhteiskunta ei voi muuttua niin repressiiviseksi että se pystyisi tuhoamaan aivan kaikkien ihmisten halun yrittää ymmärtää. Jokaisen pimeän meren keskellä on aina myös valoa tuovia majakoita. Synkkyyteen ei pitäisi juuttua vaan jaksaa punnertaa kohti kaukana horisontissa kajastavaa valonsädettä. Silloinkin kun tiedostaa tulevan valoisan hetken vaihtuvan lopulta taas väistämättä samanlaiseen pimeyteen.

Tähän lopuksi haluan linkittää biisin, jonka kuulin eilen vahingossa ja odottamatta. En tunne kovin hyvin kotimaista iskelmää enkä suoraan sanoen ymmärrä sitä niin hyvin kuin haluaisin. En tiedä esittäjästä enkä kappaleen taustoista mitään, mutta vaikutuin kiehtovan kauniista ja autenttisesta melankoliasta.

http://youtu.be/apXkg4W4-ms

Jesse Kaikuranta - Vie mut kotiin

6 kommenttia

Terhola

23.6.2012 18:47

Kiitos laulusta - liikuttava :)

Rokkihomo

25.6.2012 16:54

"Kadehdin monia tälle sivustolle kirjoittavia heidän optimistisen tulevaisuususkonsa takia"

No huh. Onneksi sinun ei ihan kaikkia tarvitse kadehtia. Smile now it's only going to get worse.

Rokkihomo

25.6.2012 22:50

Rupattelen vielä lisää:

Olen melko vakuuttunut sellaisen maailman lopusta jonka me tunnemme. Ja, toisin kuin isosti kristityt oman maailmanloppuajatuksensa kansa, en näe sitä kovin iloisena asiana. Eli koitan nauttia hetkistä, minä myös.

Kysyin jo kuolleelta ystävältäni vallankumouksellisuudesta jota tämä propagoi usein, että mitä sinä (muka) teet asian eteen itse. Hän vastasi rehellisimmin juuri tämän: Pieniä asioita, olla mukava ihmisille joita kohtaa.
(Ja hän myös oli. Kuunteli ja oli kohtelian kiinnostunut mitä kenelläkin oli asiaa. Kunnes sairastui lopulta viimeisinä aikoinaan liian syvään masennukseen eikä enää nähnyt tuota asiaa. Pyrin samaan - siis ensi ksimainittuun)

Rokkihomo

25.6.2012 22:51

*ensiksi mainittuun*

Massa

26.6.2012 11:37

Luulen että aika iso osa erilaisista "vallankumouksellisista" joutuu lopulta kohtaamaan masennuksen. On rankkaa uskoa sinnikkäästi omaan utopiaansa paremmasta (edes joltain pieneltä osin) maailmasta huomatakseen että suurin osa muista haluaa ihan tietoisesti matkata täysin päinvastastaiseen suuntaan.

Kiitos rokkihomo kun kuuntelit ja olit kohteliaan kiinnostunut :)

Aboa

27.6.2012 01:11

Minua joskus lohduttaa ajatus, että maailma toistuu ja jatkuu eikä minun olemassaolollani ole jälkeenpäin katsottuna mitään merkitystä. Jollakin tapaa itseni pienuus ihmiskunnan historiassa tuntuu rauhoittavalta. Että minun ei tarvitse hakata nimeäni kiveen muistokseni.