Ecris l'histoire

Talvi on ollut pitkä. Siltä se ainakin mielestäni tuntuu. Eikä se tunnu millään loppuvan. Olenko milloinkaan odottanut kevään alkamista näin paljon? Tuskin.
Oman ammatinvalintani takia olen joutunut painimaan lumen kanssa ensimmäistä kertaa koko urani aikana eniten. Vapaa-aika on siis jäänyt kovin vähäiseksi. Se on jättänyt myös jälkensä. Eikä vain vähäisten yöunien takia vaan myös ihmissuhteet ovat kärsineet.

Nyt kuitenkin kevät näyttää tekevän tuloaan, hitaasti mutta varmasti. Ihmissuhderintamallakin on liikettä.


Okalinnut

On olemassa legenda linnusta joka laulaa vain kerran elämässään, suloisemmin kuin mikään muu olento maan päällä. Siitä hetkestä kun se lähtee pesästä sse etsii okaista puuta, eikä lepää ennen kuin sen löytää. Puun julmien oksien keskellä laulaen se keihästää itsensä pisimpään ja terävimpään okaan. Ja kuollessaan se kohoaa oman tuskansa yläpuolelle ja laulaa kauniimmin kuin kiuru tai satakieli. Yhden suurenmoisen laulun jonka hintana on elämä. Mutta koko maailma pysähtyy kuuntelemaan ja Jumala hymyilee taivaassaan. Sillä paras on saavutettavissa vain suuren tuskan kautta... Niin ainakin legendassa väitetään. -The Thorn Birds, Colleen McCullough 1977-


Tarina jatkuu...

Kaikkea mahdollista oli tapahtunut sen jälkeen kun Jay oli Heddylle raottanut salaisuuttaan. Nyt olisi toisen kaverin vuoro tietää.

Jipen Jay oli tuntenut kolmannelta luokalta asti. He olivat ihan hyviä ystäviä, vaikka eivät niin syvällisistä asioista puhuneetkaan.
Ei Jaylla ollut tarkoituskaan Jipelle kertoa seuraavaksi. Hän oli suunnitellut, että kesällä olisi kertonut siskoillensa. Mutta erään illan jälkeen oli Jay joutunut muuttamaan suunnitelmiansa.
Sinä iltana pojat olivat Jayn kotona katselemassa elokuvaa. Jossain vaiheessa elokuvaa, Jay nousi ylös nojatuolistansa ja meni keittiöön. Takaisin tullessaan hän huomasi jotain mikä sai kylmän hien virtaamaan pitkin otsaa ja sydämen hakkaamaan tuhatta. Voi ei! Jay huusi mielessään ja meni istumaan. Hän oli unohtanut erään kuvan pöydälle. Kuvassa oli kaksi alastonta miestä. Jippe on varmaan huomannut ton. Hitto! Jay ajatteli ja oli katselevinaan elokuvaa.
Elokuvan jälkeen Jippe lähti kotiinsa. Jay jäi katsomaan kuvaa ja mietti oliko Jippe nähnyt kuvan vai ei. No, jos oli, niin tämä ei ollut kehdannut sanoa mitään asiasta.
Sinä iltana Jay päätti kertoa Jipelle lähitulevaisuudessa.

Tekstiviestin lähetettyään ja saatuaan vastauksen Jayta alkoi jännittää. Mitenkähän Jippe tulee reagoimaan asiasta?

Lauantaina, kellon lyödessä jo puolta yötä Jay seisoi tyhjän parkkipaikan reunassa ja imi tupakkaansa. Hän yritti muotoilla ajatuksensa sanoiksi. Ja ne jollain tavalla järkeviksi lauseiksi.
- Tota...mun pitäis kertoa sulle....eiih.. Sä oot ehkä...eikä.. Jay mietti kuumeisesti vuorosanojansa.

Hetken päästä auton valokeilat valaisivat jäähallin parkkipaikan. Jippe ajoi autonsa Jayn viereen ja nousi autosta. Hetken aikaa he vaihtoivat kuulumisiansa ja juttelivat autosta. Koko sen ajan Jay mietti, että milloinkohan hän voisi kertoa. Oli Otettava lisäaika.
- Mennääks käymää tos huoltiksella? Mun pitää ostaa tupakkaa. Jay sanoi.
Jippe suostui ja kohta he olivatkin huoltoaseman pihalla.

Jay sytytti tupakan, kun he olivat tulleet takaisin parkkipaikalle. Okei, nyt mä kerron. 10, 9, 8, 7... Jay laski päässään, kunnes saavutti nollan ja hän aukaisi suunsa. Vaan sanoja ei tullut. Hän yritti uudestaan ja lopulta sai suustansa sanat.
- Tota, mun pitäis kertoa sulle jotain. Sä oot ehkä jo arvannutkin. Tai sit et.
- Joo, mä ehkä tiedän.
- Niin, mä oon homo.
- Joo, mä tiesin sen.
- Onks se sust ihan ok?
- Joo. Tai siis normaaliahan se on.

Jippe ja Jay keskustelivat vielä hetken ja lopulta päättivät lähteä nukkumaan. Olihan kello jo 2 yöllä.
Jaylla oli taas helpottunut olo sydämmellään. Hänen ei tarvitsisi enään piilottaa itseään kaappiin ystävänsä seurassa.


pequeìo cuento

Pieni tarina, siitä miten eräs ihminen raotti kaapin oveaan...

nimet muutettu
"Jay istui autossa. Oli talvi ja loppiainen. Ulkona oli kylmä ja lunta sateli hiljalleen.
- No, se on menoa nyt. Jay ajatteli ääneen ja katseli kun hänen ystävänsä käveli auton luokse.
Jay oli aikaisemmin sanonut ystävättärelleen, Heddylle, että hänellä olisi kerrottavaa. Ja se saattaisi pahimmassa tapauksessa päättää ystävyyden.
Heddy tosin oli luvannut, että oli asia mikä tahansa niin ystävyys säilyy. Se oli rohkaisevaa kuultavaa Jayn mielestä, mutta silti häntä pelotti kertoa. Vaan kerrottava oli. Hän tunsi sen oikeaksi. Toisen oli hyvä tietää asioita ja muutenkin hyvän ystävyyssuhteen perustana oli rehellisyys. Oli asiassa toinenkin puoli. Se, että Jay halusi olla edes jossain elää itsenään. Muuallakin kuin kotonaan neljän seinän sisällä.
Ei tarvitsisi valehdella koko aikaa, että joo, ei mul vielä oo muijaa...

Ystävät suuntasivat kohti rantaa. Olikohan tämä nyt ihan viisasta, Jay ajatteli kun he astuivat ulos autosta. Rannassa tuuli sai pakkasen tuntumaan kovemmalta.
Heddy oli rupatellut niitä näitä koko matkan ajan, muuta hiljeni, kun he saapuivat rantaan. Kaiketi antaakseen Jaylle suun vuoron. Mutta tämäpä olikin hiljaa. Jopa niin pitkään, että tilanne oli jo kiusallisen hiljainen.
- Niin, siis mä muistutan, että oli se asiasi mikä tahansa niin ei se muuta meiän ystävyyttä mihinkään suuntaan. Heddy sanoi lopulta rikkoen hiljaisuuden.
Jaylta pääsi syvä huokaisu. Sitten hän veti syvään henkeään ja katsoi Heddyä hetken.
- Tota, mitä jos mä sanoisin olevani, homo? Jay katseli pellolle jonka reunaan he olivat kävelleet.
Oli hetken hiljaista, jonka aikana Jay kääntyi Heddyn puoleen.
Heddyltä pääsi pieni helpottuneelta kuulostanut naurun poikanen.
- Eihän se mitään muuta. Kuten jo sanoin. Itse asiassa must on kivaa, et mä tunnen nyt jonkun homon. Heddy sanoi ja nauroi.
Lopulta he halasivat pitkään siinä pimeässä pellon reunassa. Jayn silmäkulmasta valui kyynel poskelle.
- Mua pelotti tosi paljon kertoa sulle. Ku en tiennyt miten ottaisit sen. Ja meiän ystävyys merkitsee mulle tosi paljon. Jay sanoi ja pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan.

Loppu ilta menikin siinä, että Heddy kyseli jotain hätäisiä kysymyksiään, mitä mieleen juolahti ja Jay yritti vastata niihin parhaansa mukaan. Tosin kummatkin olivat vielä niin sekaisin koko tilanteesta, että Jay päätti päästää Heddyn sulattelemaan asiaa.

<MOI, TUUTKO ULOS, MUL OLIS ASIAA> Jay näpytteli kännykkäänsä viestiä ja lopulta etsi valikosta oikean nimen ja lähetti sen.
Oli kulunut päälle vuosi, siitä kun Jay oli elämänsä muutoskohdan partaalla. Vuosi sitten hän uskalsi kertoa ensimmäiselle ihmiselle olevansa homo. Ja nyt oli toisen henkilön vuoro...... >>> jatkuu...


Kurkistus ulos kaapista

Viime viikonlopulla, lauantaina kerroin. Toinen minulle läheinen ihminen tietää nyt. Jännitti, mutta sain kakaistua ulos. Ja heti helpotti.
On se kumma juttu. Ihan kun olisi kivi tipahtanut sydämmeltä ja olo olisi tullut paljon kevyemmäksi ja helpommaksi.
Saan vihdoin olla mitä olen!


Kertoisinko vaiko en

Jänistin... Suunnittelin pitkään kertovani eräälle kaverilleni itsestäni. Kun hetki oli otollinen, jänistin. Sydän hakkasi tuhatta ja avasin suuni vain sanoja ei kuulunut.
Nyt olen miettinyt, että miten kertoisin sen. Millä sanoilla aloitan ja mitä ylipäätään sanon hänelle.
Paukautanko totuuden suoraan silmiin vai kerronko hieman kaarrellen ja annan ystäväni itse tajuta asia. Annoin aikarajaksi itselleni tämän viikon loppuun.

Hommaa on hankaloittanut nyt kaverini kiireet. Hänellä ei ole aikaa ollut. Vai olisikohan syynä kartteleminen. Sen verran selkeät merkit olen jättänyt, että uskon hänen epäilevän. Ja tuossa männä päivänä ilmoitin hänelle, että minulla olisi kerrottavaa.
Olisiko hän tajunnut helposti laskemalla 1+1 yhteen. Ja nyt sitten keksinyt itselleen kiireitä. Jotta ei tarvitsi katsoa totuutta silmiin.
"Sitä mitä ei kuule, ei ole" sanonta kuuluu.

No joka tapauksessa vaikka henki menisi, kerron hänelle. Vaikka sitten tekstiviestillä.
Toivottavasti huomenna lauantaina häneltä löytyisi aikaa, että saan sanottua asiani. Ja tälläkertaa sitten kerron. Varmasti.


Amor

Rakkaus, mitäs se oikeastaan on? Onko olemassa oikeaa ja väärää rakkautta? Saako jokainen rakastaa? Onko jokaisella oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi? Onko kukaan sanomaan sinulle ketä saat rakastaa ja ketä et? Voiko rakkauta ohjata?

Se on vaikea aihe. On tilanteita ja aikoja kun sitä pitäisi osata kontrolloida. On myös tilanteita ja aikoja kun saa antaa vaan rakkauden ohjata elämää.
Sitä pitää myös osata hoitaa ja vaalia oikein.

Mitä tehdä kun rakastuu henkilöön johon ei saisi rakastua? Kun tämä toinen osapuoli on varattu tai jopa seksuaaliselta suuntautumiseltaan hetero. Toisin sanoen mahdoton rakkaus. Sellainen mikä ei koskaan tule onnistumaan.
Entäs jos vanha rakkaus pyörii mielessä alituiseen vielä vuoden jälkeenkin? Kuinka saa pyyhittyä sen mielestä, että voi astua taas kohti tuntematonta ja uskaltaa rakastua uudestaan.

Joka tapauksessa tiedämme yhden asian. Rakkauden voima on mahtava. Mahtavampi kuin mikään muu mahti maailmassa. Sitä pitäisi vain osata käyttää.

Usko, toivo ja rakkaus. Suurin niistä on rakkaus. (Näin sanottiin eräässä tv-ohjelmassa taannoin. Mielestäni se pitää hyvin paikkansa.)



My dreams

Unet ja niiden merkitys?
Miksi unista oikein keksitään selityksiä? Onko totta, että jos näkee kissasta unta niin se tarkoittaakin jotain muuta kun sitä kissaa?

Itse näen unet vähän niinkuin sielun telkkareina. Aika kornisti ilmaistu, mutta ajatelkaapas tätä; Uniahan on monenlaisia. On ne scifi-unet, missä sattuu ja tapahtuu. On kauhu-unet joissa herätään hiestä märkinä. On rakkausunet ja on myös ne myöhäisillan ohjelmisto eli "märät" unet... ;)
Mutta myös löytyy tuo ehkä koskettavin kategoria. Se missä yleensä leffan lopussa lukee "perustuu tositapahtumiin". Se missä oikeasti herätessään harmittaa kun uni olikin vain unta tai herätessään saattaa tulla itku, koska uni oli niin koskettava

Itse näin juuri viikolla yhden sellaisen unen. Niitä ei paljoa näe. Se uni kosketti syvältä ja herätessäni olin aluksi pienessä sekavassa tilassa. Olin jo lähdössä tapaamaan unessani ollutta henkilöä. Kunnes tajusin, että uni olikin pelkkää kuvitelmaa. Sen jälkeen tuli todella itku.
Uni koski vuosi sitten poismennyttä henkilöä. Jota tosiaan kaipaa joka päivä. Ja kun näkee unta pitkästä aikaa kyseisestä henkilöstä ja vielä todella todentuntuista niin ei sitä todellakaan haluaisi, että se olisi vain uni.

Olen myös miettinyt erästä asiaa mitä ystäväni ja tukeni sanoi. Eli mitä jos tämä pois mennyt henkilö yrittääkin ottaa tällä tavalla yhteyttä ja että kertoisi kaikenolevan hyvin? Haluaisin uskoa tuohon.

Entäs enkelit??? Onko niitä?


cementerio

Vuosi alkaa umpeutumaan. Ajankohta lähenee ja mielessä vain suru kalvaa sisimpääni.
Lasken kukan ristin juureen. Nimi kyltissä vihlaisee sydämmeäni. Kyynel valuu poskelleni lopulta tipahtaen maahan.
Nousen ylös ja käännyn lähteäkseni pois. Vielä kerran vilkaisen ristin suuntaan.