Riskitön vaihtoehto kauneuskirurgialle! Beautytek on ainutlaatuinen, tehokas menetelmä jonka avulla voi poistaa rasvakertymiä (esim. vatsanseudulta), ryppyjä, kohottaa rintoja ja hoitaa arpia. Tulokset ovat hämmästyttäviä ja nopeita. hoito täysin kivuton!
Tämä kirjoitus liittyy kommenttiin: "Arvojen avaus 2013 ei liennyttänyt", jonka löytänee etusivulta.
---
En oikeasti ymmärrä, miten ihmeessä Niinistön loppukaneetti voidaan nostaa näin vahvasti esille. Puheessa nimittäin, kuten kyseisessä keskustelussa on sanottu, vilisi monta muutakin asiaa, josta voisi ennemminkin olla huolissaan kuin siitä uskooko presidenttimme Jumalaan, vai onko hän ateisti, vai kenties Suuren Spagettihirviön seuraaja.
Lähtemättä tässä sen suuremmin vertaamaan tätä puhetta edellisen presidenttimme puheisiin - he kuitenkin ovat kaksi eri henkilöä ja edustavat kahta eri suuntaa ilmeisesti arvomaailmaltaankin - minua enemmän kirpaisee jatkuva rahasta puhuminen ja siihen viittaaminen. Hoitotyötä tekevänä minusta tuntuu kummalliselle, että puhutaan hyvinvointiyhteiskunnan rapautumisesta, mikäli työmarkkinat eivät tajua toimia yhteistyössä ja samaan aikaan näen juurikin yllämainittuja yksineläviä vanhuksia, joille ei hoitotyössä yksinkertaisesti riitä aikaa kuin hetki kerran tai kaksi päivässä. Mielestäni siinä vaiheessa voidaan jo sanoa, että hyvinvointiyhteiskunta on kadonnut muualta kuin teoreettisista termeistä ja tätä kautta minusta on ihanteellista, että presidentti Niinistö uskalsi toivottaa tätä paljonpuhuttua Jumalan siunausta.
Jos lukee historiaa hiemankaan enemmän, tai katselee lähinnä Aasian maihin, huomaa että meilläkin perheet ennen aikaan hoitivat omia vanhuksiaan. Nykyisin tuntuu sille, että lapsilla ja lapsenlapsilla on aikaa vain ja ainoastaan itselleen ja omalle piirilleen ja vanhemmat ja isovanhemmat helposti unohdetaan viikottaisen puhelinsoiton päähän. Ja sitten onkin jo helppo hakata nyrkkiä pöytään ja syyttää kotihoitoa siitä, että mummulla on jatkuvasti ongelmaa missä tahansa arkiaskareessa, kun kaupungin palvelut eivät ole riittävät.
Suomen perus- ja lähihoitajaliitto julkaisi mainoksen ennen jotain viimeaikaisia vaaleja (tästä on jo jokunen vuosi), jonka varmasti jotkut muistavat. Suomessa on vanhuksia, jotka eivät ole olleet ulkona vuosiin - ei sen takia, etteivät he haluaisi, mutta sen takia että *hoitajilla* ei ole aikaa viedä heitä ulos. Hoitajilla. Entä sitten sukulaisilla, joilla ei tunnu olevan aikaa tulla katsomaan iäkkäitä sukulaisiaan hoitolaitokseen, saati että voisivat viedä heidät hetkeksi ulos istumaan ja nauttimaan.
Samalla tavalla voisin kuvitella, että vanhainkodit arvostaisivat pyytteetöntä auttamisen halua, jos joku inhimillinen ihminen tarjoutuisi kerran viikossa, kahdessa, tai edes kolmessa, tulemaan sinne ja tekemään jotain tällaista asukkaiden kanssa.
Sellaisia ihmisiä ei ole. Toisaalta, olen aivan varma, että Suomessa osataan myös säätää laki, joka kieltää tällaisen toiminnan, koska siihen varmasti kohta tarvitaan jonkinmoinen tutkinto, että voi auttaa lähimmäistään.
Tämän takia en halua uskoa, että meidän pitäisi takertua presidentti Niinistön sanoihin "Jumalan siunausta" aivan kirjaimellisesti. Ehkä meidän pitäisi ajatella tätä ennemminkin vastavoimana materiaaliselle ahneudelle ja kiireelle. Ehkä meidän pitäisi ottaa hieman enemmän aikaa itsellemme, perheellemme, rakkaimmillemme, eikä jatkuvasti ajatella kuinka paljon rahaa menetämme, jos pidämme vapaapäivän.
Olen homo, minun pitää siis olla esillä? Kirjoitettu: 09.09.2012, 18:53:57
United 93 on näköjään noussut esille rällän etusivulla. Lyhyesti kerrottunahan elokuvan tarina on matkustajien taistelu kaappareita vastaan, jotka koettivat kaapata lennon ja törmäyttää sen Valkoiseen taloon tai Capitol Hillin hallintorakennuksiin 9/11 aikana.
Elokuvahan sinänsä on erinomainen esimerkki siitä, millaista oli turvallisuus ennen (ja jälkeen) 9/11 iskun ja miten (näin stuertin näkökulmasta) koneen sisäinen turvallisuus on muuttunut niistä ajoista nykypäivään.
En tosin olisi osannut ajatellakaan, että yksi matkustajista oli homo, joka olisi pitänyt nostaa elokuvan sankariksi.
Se että puhutaanko elokuvassa heteroihmisistä, jotka soittelevat perheilleen, vai homomies, joka soittaa äidilleen sen kuuluisan "viimeisen puhelun" on yhdentekevää. Pääasia mielestäni elokuvassa on kuitenkin se, että tavalliset ihmiset koettavat pelastaa
1) itsensä ja
2) asian, johon uskovat niin paljon, että haluavat sen pelastaa.
Monta kertaa oman lentourani aikana olen miettinyt mitä tekisin, jos jotain tuollaista tapahtuisi kohdalleni. Antaisinko kaappareille mahdollisuuden päästä ohjaamoon, vai kuolisinko mieluummin päästämättä heitä sinne. Luultavasti valitsisin jälkimmäisen vaihtoehdon, jos uskoisin sen pelastavan koneen muut ihmiset. Mutta siltikään en haluaisi tämän uskomattoman uroteon muuttuvan sellaiseksi: "Oi! Hän oli niin mahtava ja pelasti koko koneellisen ihmisiä, KOSKA OLI HOMO!" Siinä tilanteessa, uskoisin, ketään ei oikeasti kiinnosta oliko kyseessä homo, hetero, bisse, vai transu.
Minä näen siis aivan turhana uutisoida tuollaista asiaa, se on sama kuin lukisi IL:n etusivua ja sieltä valikoituja lööppejä. Ja jos oikein lähdetään tälle linjalle, niin miksei vuosisadan homoelokuva ole "Rebel Without a Cause", koska James Deanhan taisi olla homo?
Dort wo man Bücher verbrennt, verbrennt man auch am Ende Menschen. Kirjoitettu: 29.08.2012, 02:51:40
Lueskelin juurikin keskustelualueella käytyä keskustelua erään suomalaisen päivittäistavaroitakin myyvän tavarataloketjun nettikaupasta löytyvästä kirjasta ja silmiini osui kommentti kirjarovioista. Siitä siis tämänkertaisen blogitekstini nimi. Samainen teksti muuten löytyy Berliinistä, aukiolta, missä poltettiin kirjoja natsien käskystä.
Tuoreempana tapauksena lähestulkoon rangaistuksettomasta kirjanpoltosta voidaan mainita amerikkalaiset hyvinkäyttäytyvät sotilaat, jotka pitivät Koraania ääri-islamistien käännytyskirjallisuutena ja polttivat niitä. Tämän teon seurauksena tukikohdassa kuoli jopa amerikkalaissotilaita, eli otsikon teksti piti taas paikkaansa.
Otsikko on muuten 1800-luvulla eläneen saksalaisen juutalaisen (joka aikuisiällään kääntyi kristityksi) lehtimiehen ja runoilijan Heinrich Heinen käsialaa.
Mutta palatakseni takaisin keskusteluun, olen smo:n kanssa samaa mieltä lehdistönvapaudesta. On hyvä asia, että Suomessa saa ilmaista oman mielipiteensä ja lehdistöä ei sensuroida kuten vaikka naapurimaassamme Venäjällä.
Toisena hyvänä sensuuriesimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Israel. Siellä valtamedia on pysytellyt melko tavalla vaiti amerikkalaisen palestiinalaisaktivistin murhasta vuonna 2003. Nyt tiistaina muuten israelilainen tuomioistuin julisti Israelin ja armeijan syyttömäksi siihen, että armeijan puskutraktori ajoi kahdesti 23-vuotiaan aktivistin ylitse. Valitettava vahinko, kuulemma.
Mutta meidän jokaisen varmasti pitää myös ajatella aina välillä, missä kulkee hyvän maun ja sananvapauden raja. Pitääkö meidän aina aukoa suutamme ja päästää sormemme vuodattamaan blogiimme asioita, joita voimme sanoa ja kirjoittaa - vain sananvapauteen vedoten? FB:ssä taannoin näin aivan mainion kuvan tähän aiheeseen liittyen.
Kaikki varmasti muistavat taannoisen YLEn rahoittaman ja synkässä Afrikassa ja sen aurinkoisilla savanneilla kuvatun Mannerheim-ohjelman? Tämähän aiheutti Suomessa suunnattoman vastarintamyrskyn - mutta kun jokunen vuosi sitten poika Tanskanmaalta päätti piirtää erittäin loukkaavan pilakuvan profeetta Muhammadista (s.a.w.) ja siitä kun islamilainen väestö kimmastui, niin kiireesti vedottiin sananvapauteen. Tulos muuten molemmissa asioissa oli sama - tekijää/-jöitä uhattiin ihan murhamielessä.
Aiheeseen liitämäni kuva muuten tulee Syyriasta, missä taisteluita käydään kiivaasti valtion hallinnasta - ja tokihan asiasta eniten kärsivät ne tavalliset ihmiset, jotka koettavat valtion armeijan (ja luultavasti myös kapinallisten) salamurhaajien luoteja ja elää tilanteeseen nähden normaalia elämää.
Se mikä suomalaisessa lehdistössä on hyvää, on se neutraalius, jolla asiat oikeissa sanomalehdissä ja YLEn uutispalvelussa esitetään. Iltapäivälehdet ovatkin asia erikseen ja siihen en nyt lähde sotkeutumaan. Mielestäni se neutraalius on jotain, mihin pitää pyrkiä ja mitä pitää ylläpitää. Ei ole mielestäni sanomalehden velvollisuus kertoa meille, mitä mieltä meidän pitää asioista olla.
Toisella tavalla asiat olivat Britanniassa, missä The Guardian -lehden sai (hetken aikaa) jatkaa toimessaan, huolimatta islamofobisista kommenteistaan. Joshua Trevinohan tviittasi 2.6.2010: "There are some Americans we're better off without. Furkan Dogan is one of them: http://bit.ly/abfbLl #flotilla". Kuten tuon sisältämästä linkistäkin selviää, Mr. Dogan oli jenkki, joka ammuttiin Mavi Marmaralla.
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta Suomessa tällainen henkilö taitaisi nopeasti joutua pois sanomalehtien palstoilta? Tosin, eikös joku vihapuhehenkilö istu eduskunnassa kuitenkin?
Mutta tiivistettynä kaikki tuo vuodatus. Muistetaanko käyttää niitä omia aivojamme kriittisesti, ei seurata vaan kaikkea uutisointia emotionaalisesti, ja ennen kaikkea muuta, käytetään sitä tarkasti vaalimaamme länsimaista sananvapautta tarkasti ja harkiten.
P.S. "Where they burn books, at the end they also burn people."
Täällä meilläpäin on tullut toistamiseen aika levitellä kakkaa pelloille. Ja kun ne pellot sijaitsevat noin 50 metrin päässä, niin voinette kuvitella sen hajun...
Ne, jotka ovat asuneet maaseudulla, peltojen vieressä, tai vastaavasti sikalan vieressä voivat varmasti antaa tähän suuntaan hieman sympatiaa - varsinkin kun ei oikein huvita avata ikkunoita juuri nyt. :D
Juuri eilen kehuskelin muistavani tämän hajun lapsuudestani, kun asuimme suhteellisen lähellä peltoja ja hevostalleja - mutta se ei ollut näin voimakasta!
Tosin, kun nuo mylläävät samalla pellot ympäriämpäri, niin onpa siellä komeita haikaroitakin! Tänään kuusi kappaletta. :)
Ennen Ramadan-kuun alkua olin kieltämättä aika kauhistunut ajatuksesta paastota auringonnoususta auringonlaskuun. Oikeasti se on kyllä siitä hetkestä kun aurinko alkaa valaista taivasta siihen, kun se painuu horisontin taakse. Ensimmäisen päivän ajat olivat 2:34 - 22:23, joten kukin voi tehdä tuosta omat laskelmansa, kuinka kauan sitä joutuu olemaan ilman ruokaa, juomaa, savukkeita, tv:n katsomista, seksiä, jne. Eli kaikki "kiva" oli yht'äkkiä haram (kiellettyä).
Kahvinjuojana ensimmäiset päivät olivatkin aika kummallisia - ei saanut juoda aamukahvia ja iltapäiväkahvia, keskipäiväkahvia ja iltakahvia. Sitten seurasi se kofeiininpuutospäänsärky - jokainen ylenpalttisesti kahvia juova varmaan tietää mistä puhun.
Nyt kun on aloitettu 9. päivä (minun kohdallani 7., koska töiden takia jouduin kahtena päivänä juomaan kesken päivän) en edes kaipaa kahvia. Eilen illalla iftarin (paaston lopetus) jälkeen nautiskelin kupillisen hedelmäteetä ja se maistui järkyyävän hyvälle. :-)
Se, minkä olen huomannut joka ilta on minusta jotain hyvin jännittävää. Ensimmäiset taatelit maistuvat erittäin makeille, niitä oikein maistelee. Samalla tavalla lasillinen maitoa tai vettä oikein *tuntuu*, kun se valuu ruokatorvea pitkin mahalaukkuun ja sekin maistuu jollekin. Ei ole vain "lasillista vettä", joka on niin arkipäiväinen asia, kuin olla ja saattaa!
Uskonnollisuus sikseen, mutta pelkästään jo tuon ruoan arvostuksen takia kehoitan kaikkia kokeilemaan paastoa, vaikka vain yhden päivän ajan! Se tunne, mikä siitä tulee, kun illalla saa syödä ja juoda, on aivan järisyttävä! :) Vaikeinta tosin on muistaa, että sitä vesilasillista ei saa ottaa, tai ne keksit pitää jättää nyt siihen pakettiin.
Tarkoitukseni olisikin lopettaa kahvinjuonti hyvin epäsuomalaiseen tapaan lähestulkoon kokonaan - jos siitä onnistuisi saamaan sellaisen "sunnuntaiaamun rituaalin", niin siihen olisin hyvä. Tee on aivan yhtä hyvä juoma ja jos teestäkin valitsisi sen vihreän vaihtoehdon, niin saisi oksidanttejakin. :D
Iloista ja aurinkoista lauantaipäivää kaikille! <3 Nautitaan nyt tästä kesästä, kun se vielä jatkuu ennen syksyn sateita. :)
P.S. Tänään Helsingissä ajat ovat 2:54 - 22:05. Ja huomenna, jos jotakuta kiinnostaa: 2:57 - 22:03.
Blogi hyvin nukutun yön jälkeen Kirjoitettu: 20.07.2012, 08:57:54
Eräs tuttunu antoi minulle kauan sitten neuvon: "Jos sinulla ei ole mitään rakentavaa sanottavaa - älä viitsi avata suutasi."
Mielestäni se on hyvin sanottu. Rakentava kommentointi ja kritiikki ovat aina hyviä asioita. Kautta aikain täälläkin, olen mielenkiinnolla lukenut blogitekstejä ja niistä kiinnostavimpien kommentit ja mahdollisesti jopa kommentoinut asioita. Ja olen ilolla odottanut kommentteja myös omiin teksteihini.
Koska olen ollut pitkään poissa kuvioista ja jättänyt bloggauksen todella vähemmälle muun elämän viedessä mukanaan, en tiedä onko kommentoinnin tyyli muuttunut. Voihan se olla.
Joka tapauksessa, kommentaattori jolla ei ole julkista profiilia ja joka välttämättä halusi eilistä "Ramadan" bloggaustani kommentoida - kommenttisi, tai lähinnä youtube-linkkisi, on poistettu.
Tulen jatkossakin poistamaan blogeistani turhanpäiväiset, ketään palvelemattomat linkit ja kommentit.
Vaikkakaan minun ei tarvitsisi tätä perustella tuon kummemmin, perustelen silti:
rakentava kommentointi.
Kunnioittakaa sitä.
Huomenna se alkaa. Paastokuukausi, Ramadan, Islamilaisen kalenterin 9. kuukausi.
Silloin kun minä olin koulussa (kuuletteko äänensävyn, sen saman, jota Vanhat Ihmiset käyttävät kertoakseen nuoremmille elämänviisauksia), jostain opin - tokko peruskoulusta kuitenkaan - että Ramadanin aikaan ei syödä päivällä, koska Allah näkee, mutta yöllä saa syödä, kun Allah ei näe. Opetus oli, että se on tekopyhää toimintaa.
Näin myöhemmällä iällä olen tullut siihen tulokseen, että se on kukkua.
Ramadania vietetään sen takia, että osaisimme oivaltaa kaiken sen arvon, jota meillä on ja jota kaikilla ei ole. Se, että kieltäytyy aurinkoisen ajan kaikesta ruoasta ja juomasta auttaa meitä arvostamaan niiden olemassaoloa ja samalla myös kasvattaa luonnetta. Toisin sanoen, se auttaa meitä auttamaan muita, vähäosaisia (ainakin teoriassa) ja samalla vastustamaan shaitanin kammottavia juonia.
Minua tosin hieman jännittää - kyseessähän on ensimmäinen kerta, kun muslimina osallistun Ramadanin viettoon. Jos edes ensimmäinen päivä olisikin ollut vapaapäivä, niin aloittaminen olisi voinut olla helpompaa, mutta kun ei - työhön pitää ryhtyä ja kotiinkin pääsee vasta muutaman päivän kuluttua, inshaAllah.
Mutta jostainhan se on aloitettava ja oikeasti aika mielenkiinnolla odotan omia kokemuksiani (ja säälin työkavereitani, koska en saa pakollista aamukahviani).
Ja voisiko joku kertoa työnantajallenikin, että näin Ramadanin aikaan olisi kiva tehdä töitä vain aamupäivisin?
Meidän vuokraemäntä on sitä mieltä, että niitty muuttuu nurmikoksi pelkästään kun sitä ajelee tarpeeksi usein ruohonleikkuukoneella. (Meidän pihan niitty kaikkine metrin korkuisine pujoineen ja takiaispensaineen, joiden taakse voi mennä piiloon voisi tosin vaatia viikatteen aivan ensimmäisenä - olisikohan naapurilla lainata...)
Minä olen tuosta nurmen ajamisesta hieman eri linjoilla. Edellisessa asuinpaikassa takapihan *nurmikon* kuntoonsaamiseksi riitti tosiaan pelkkä leikkuupuimurin käyttö, koska se oli jo valmista nurmikkoa. Täällä taas pihassa ei tunnu olevan yhtään ainoaa ruohonkortta.
Minun mielestäni tähän tarvitaan ensin niittämistä (ja sadon myymistä läheiseen maataloon lehmille), pintamaan myllerrystä, uusien (hyvien) ruohonsiementen levitystä, lintujen pelottelua koiran avulla, paljon vettä ja aikaa. Sitten saadaan ehkä kasvatettua niityn sijasta nurmikko.
Me nimittäin maksettiin pihan kuntoonlaittamisesta suolainen 100 euron summa ja mitään ei oikeastaan tapahtunut kuin ruohonleikkuu.
Viimeinen bloggaukseni oli aikamerkinnältään viime toukokuulta. Sitä edellistä en edes tullut katsoneeksi ja silti olen edelleen 20 aktiivisimman bloggaajan listalla! Tosin viimeisellä sijalla, mutta näkyvissä silti! \o/
En edelleenkään tiedä, jatkanko bloggaamista muodossa tai toisessa, täällä tai jossain muualla, mutta onhan se kiva aina silloin tällöin rustata ajatus tai kaksi "paperille" ja jakaa se kaiken kansan nähtäväksi.
Syy siihen, miksi tänä iltana istun koneella ja kirjoittelen tätä on vain se, että etsin netistä kuvaa käyttööni ja löysinkin yhden! Oikein otollisen kuvan, jonka laitan tämän postin yhteyteen. Se on kuva hihasta, jossa on kolme raitaa. Ja kuinka ollakaan, se löytyi Googlen kuvahaun kautta ranneliike.netin blogeista ja omastani kaiken lisäksi! :D Mystistä johdatusta? Inshallah! ;)
Joka tapauksessa, kuva sai minut ajattelemaan ja lukemaan vanhoja postauksiani ja miettimään elämää ja sen kulkua. Tässä on nyt reilun kahden vuoden aikana muututtu sinkusta (= "mä en siis ikinä enää ala suhteeseen") aviomieheksi, joten perhe-elämä miehen ja koiran kanssa kukoistaa. Ajattelin myös palata sairaanhoidolliselle veli-hento-valkoinen -uralle, mutta se nyt kaatui omaan mahdottomuuteensa. Lentotyö pitää edelleen minua otteessaan ja ilmeisesti myös työkaverini arvostavat minua ihan kiitettävästi. Jos näin on, niin pysytään sitten ammatissa, missä olen hyvä. Tulevaisuudesta sen verran, että jonain kauniina päivänä minut tulee tapaamaan A380 matkustamossa hymyilemässä matkustajille. :) enempää en kerro ja enemmästä en vielä tiedä!
Eli hei kaikille vanhoille tutuille ja uusille tuttavuuksille! :)
Ajatuksia herättävää? Kirjoitettu: 19.05.2009, 09:40:27 (Muokattu: 19.05.2009, 09:41:25)
This makes you think real hard about how you treat others. Others deserved to be loved no matter what their preference is. We need to learn to respect each other.
I am the girl kicked out of her home because I confided in my mother that I am a lesbian.
I am the prostitute working the streets because nobody will hire a transsexual woman.
I am the sister who holds her gay brother tight through the painful, tear-filled nights.
We are the parents who buried our daughter long before her time.
I am the man who died alone in the hospital because they would not let my partner of twenty-seven years into the room.
I am the foster child who wakes up with nightmares of being taken away from the two fathers who are the only loving family I have ever had. I wish they could adopt me.
I am the girl whose friends no longer let me hug them when I told them I was bisexual.
I am one of the lucky ones, I guess. I survived the attack that left me in a coma for three weeks, and in another year I will probably be able to walk again.
I am not one of the lucky ones. I killed myself just weeks before graduating high school. It was simply too much to bear.
We are the couple who had the realtor hang up on us when she found out we wanted to rent a one-bedroom for two men.
I am the person who never knows which bathroom I should use if I want to avoid getting the management called on me.
I am the mother who is not allowed to even visit the children I bore, nursed, and raised. The court says I am an unfit mother because I now live with another woman.
I am the domestic-violence survivor who found the support system grow suddenly cold and distant when they found out my abusive partner is also a woman.
I am the domestic-violence survivor who has no support system to turn to because I am male.
I am the father who has never hugged his son because I grew up afraid to show affection to other men.
I am the home-economics teacher who always wanted to teach gym until someone told me that only lesbians do that.
I am the man who died when the paramedics stopped treating me as soon as they realized I was transsexual.
I am the person who feels guilty because I think I could be a much better person if I did not have to always deal with society hating me.
I am the man who stopped attending church, not because I don't believe, but because they closed their doors to my kind.
I am the person who has to hide what this world needs most, love.
I am the person who is afraid of telling his loving Christian parents he loves another male.
Homoystävällisyys vs. Homovastaisuus Kirjoitettu: 27.03.2009, 22:40:44
Kuten kirjoitin tänään uutisten puolelle, 16 helsinkiläistä yritystä on jo liittynyt listalle, jossa on Hesan homoystävälliset toimitsijat.
Laitoin asiasta linkin myös Naamakirjaprofiiliini ja eräs heterotuttuni kommentoikin sitä omalta osaltaan osuvasti:
"Eikö se ole ihan itsestäänselvyys, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla...? Vai onko muut firmat sitten homovihamielisiä, ei kai?"
Aluksi mietin, mitä tuohon voisi vastata. Eihän se niinkään ole? Vai onko?
Olen sitä mieltä, että tuossa kommentissa on vinha perä; yrityksetkään, jotka eivät ole tuolla listalla, eivät ole homovihamielisiä, per se. Se on ennemminkin ajattelemattomuutta, mitä sieltä suunnalta saattaa tulla.
"Ai, olette varanneet huoneen, missä on yksi, leveä sänky", sanoi hotellin vastaanottovirkailija toissakesänä Irlannissa minulle ja silloiselle (jota luulin elämäni rakkaudeksi, olinpa väärässä) poikaystävälleni, "Voidaan kyllä vaihtaa se kahdeksi erilliseksi sängyksi, kun niitä huoneita on nyt vapaana."
Tällä Helsingin kaupungin juttusella pyritään välttämään näitä tilanteita.
Toisaalta, meilläkin saattaa olla pitkä matka Roomaan - Ikuiseen kaupunkiin.
"Tervetuloa meille. Teille onkin varattu huone, missä on yhteinen sänky. Oikein mukavaa oleskelua täällä. Toivottavasti viihdytte."
Minusta on ihana nähdä, että Suomessakin aletaan kiinnittää huomiota tällaiseen, muissa Pohjoismaissa se on kai vähäisempää (nyt on tunnustettava, etten tiedä ja olen aivan pimennossa asian suhteen - asiasta enemmän tietävät varmasti osaavat ja voivat valaista minua tästä). Miksi ihmeessä joku booking.com laittaa sivuilleen "homoystävällinen" lätkän, minkä takaa löytyy kuitenkin ne kaikki samat hotellit, kuin ilman sitäkin? Ei ole homoystävällisyyttä ehdottaa ensimmäisenä vaihtoehtona kahdelle miehelle erillisiä sänkyjä sillä tavalla, että asiakas joutuu itse sanomaan, että "tässä ei kuulkaas ole oikeasti mitään virhettä, tiedän mitä varaan".
Sickness of today's world Kirjoitettu: 26.01.2009, 14:46:46
"The biggest disease today is not leprosy, or tuberculosis, but rather the feeling of being unwanted, uncared for, and deserted by everybody. Every time you smile at someone, it is an action of love, a gift to that person, a beautiful thing."
-Mother Teresa
Varmasti (vai toivottavasti?) moni on huomannut, etten ole bloggaillut aikoihin täällä. Well, minulle iski blogi-väsymys omani suhteen ja sen seurauksena tarvitsin aikaa etsiä jotain uutta ja ihmeellistä.
http://druusi-druusi.blogspot.com/
Lisäksi tänään alkaa ensimmäinen viikkoni sinkkuna sitten.. hyvin monen vuoden.
Karma.
Kello on puoli yksitoista illalla ja metroaseman laituri on täynnä ihmisiä eräällä keskusta-alueen metroasemalla. Mihin he kaikki ovat menossa - mistä he ovat tulossa.
Minä olen tulossa teatterista, vasemmalla puolellani kuuluu ruotsia ja englantia. Oikealla puolellani oleva nainen puhuu englantia selkeästi amerikkalaiseen tapaan. Suljen hetkeksi silmäni ja annan itseni vaipua kielten sekamelskaan. Oikealla puolellani oleva nainen kehuu illan näytöstä ja musiikkia, samalla mainiten Broadwayn olevan niin paljon tätä tasoa alapuolella. Amerikkalaiselta se on varmasti kohteliaisuus.
Hetken kuluttua tuulenpuuska liikuttaa aseman muuten liikkumatonta ilmaa - metro on saapumassa. Sitten seuraa ilmiselvä otsonin tuoksu ja kolina. Avaan silmäni ja katselen metroa. Ensimmäinen vaunuosasto näyttää tyhjältä. Olisinpa tajunnut jäädä junan etuosaan - olisin saanut istumapaikan. Tiedän kokemuksesta, ettei niin käy, kun odottaa junan keskivaiheilla. Kaikki haluavat junan keskivaiheille.
Metrossa katselen ihmisiä ympärilläni. Jokainen istumapaikka on täynnä, ihmiset puhuvat iloisesti keskenään, seuraavassa "aulassa" nuori pariskunta nojailee toisiinsa ja katselee toisiaan silmiin ilmiselvästi rakastuneina. Minä? Minä seison ja nojailen oveen ja takanani olevaan ikkunaan, katselen muita, saamatta istumapaikkaa (kuten arvelinkin). Joku nuori mies vastaa katseeseeni ja hymyilen hänelle. Hän hymyilee takaisin ennen kuin kääntää katseensa takaisin ilmaislehden iltapainokseen, jonka kannessa lukee kissankokoisin kirjaimin "Change has come..."
Hetkessä mieleeni nousee kuva Helsingin metrosta. Ihmiset istuvat ainoan metrolinjan oransseilla muovipenkeillä, tuijottaen kulmiensa alta joko ikkunasta ulos tai tuijottaen avautuville oville toivoen, ettei sieltä ilmesty joku känniläinen istumaan viereen haisemaan ja puhumaan heille. Kukaan ei varmasti uskalla puhua kenellekään ja varmasti kukaan ei katsele toisten puuhia.
Olen omalla tavallani tyytyväinen, ettei minun tarvitse matkustaa Helsingissä metrossa - Lontoossa se on ihan ok matkustusmuoto, jopa myöhään illalla.
Aamusta pitäisi herätä noin... hmm... 5h päästä ja minun sitä ennen pitäisi keksiä viisi viisua, kun Scherzo minut siihen haastoi mukaan (kuin levyraadissa ikään).
1.) Belinda Carlisle - La Luna
En tiedä miksi tämä on soinut varmaan kuukauden enemmän ja vähemmän päässäni. Ja se vain saa mut tietynlaiseen mielentilaan.
2.) Glukoza - Schweine
Need I say more? GTA IV:n soundtrackilta, jokseenkin vetävä viisu.
3.) Rajaton - Ikävöi, ihminen
Kotimaista musiikkia, joka kolahtaa. Syksyistä ja erään suomalaisen runoilijan sanoihin liittyy jotain taikaa.
4.) Loreena McKennitt - The Mystic's Dream
Loreenan konsertti oli ja meni ja minä en päässyt paikalle. Sydämeni itkee verta vieläkin tästä asiasta.
Ehkä jonain päivänä löydän tien Avaloniin. ;)
5.) Taru sormusten herrasta - Oi Lorien
Kauan, kauan sitten, maailman toisena aikana, Ryhmäteatteri esitti Suomenlinnassa eeppisen näytelmän Taru sormusten herrasta. Miitta Sorvali oli Galadriel ja lauloi tämän laulun, jonka sanat olivat alun perin J.R.R. Tolkienin käsialaa, mutta mestarillisesti suomeksi käännetyt. Musiikin takana oli Toni Edelmann.
Tuossa minun viisi viisuani. Haastan mukaan viisi ensimmäistä, jotka lukevat tämän ja eivät ole vielä tähän vastanneet. ;D
Pienet asiat - suuret tunteet Kirjoitettu: 26.10.2008, 11:59:02
Muutama päivä takaperin olin Kaivopihalla menossa Suomalaiseen kirjakauppaan. No, tämä kyseinen sisään-/uloskäynti on jonkinlaisen ihme rakennustyön alla ja tuttujen kahden oven sijaan käytössä on vain yksi ovi.
Sisältä oli samaan aikaan tulossa ulospäin vanhempi rouvashenkilö, sen verran pitkan "matkan" päässä, että olisin vallan hyvin ehtinyt ennen häntä sisälle ja tämän lisäksi rouvalla ei ollut kuin käsilaukkunsa matkassa, eli senkään takia en olisi tuntenut huonoa omaatuntoa mennessäni ensin sisälle.
Joka tapauksessa vaarini minuun iskostamat tavat istuvat lujassa; rouvan lähestyessä ovea avasin sen ja päästin hänet kulkemaan siitä ensin. Rouva siitä ilmiselvästi ilahtui, koska hän kiitteli minua vuolaasti varmasti 10 sekunnin ajan!
Uskoisin, että tällaiset pikkuasiat piristävät muiden ja minun päivääni. :) Tosin yleensä, kun availee ovia muille saa vastaukseksi korkeintaan murahduksen. Se ja sama.
Ja eilen lähtiessäni kohti Ruoholahtea vastaani ajoi pyöräilijätär. Hän oli somasti koristanut etukorinsa reunuksen tekokukkasilla. Jostain syystä tämä piristi minun päivääni. :)
Hauskaa sunnuntaita kaikille ja muistakaa äänestää! Se on kansalaisoikeus, ei velvollisuus. :)
PS. Jos kysymyksiä lukiessasi olet naureskellut,
niin katsopas oikeat vastaukset:
1. 100 vuoden sota kesti 116 vuotta (1337-1453)
2. Panama-hattu keksittiin Equadorissa
3. Lokakuun vallankumousta juhlitaan marraskuussa
4. Kuningas George IV:nnen oikea nimi oli Albert
5. Kanariansaaret sai nimensä hylkeistä. Canaria latinaksi
tarkoittaa 'hylkeiden (=merikoirat) saari'
Ajatusten kääntöä nurin päin Kirjoitettu: 21.09.2008, 03:24:24
Unohdetaan hetkeksi kaikki arvotukset seuraavasta jutusta.
Tiedämme, että tietyt globaalit suuret brändit (nimiltämainitsemattomat tietenkin!) käyttävät ehkämahdollisesti lapsityövoimaa tietyissä tilanteissa.
No, viime aikoina olemme saaneet seurata läntisen maailman suurta ja kamalaa pankki- ja rahoituskriisiä, joka on pakottanut Ameriikan ulkopuolellakin ihmisiä pois töistä yhtiön mennessä konkurssiin.
Yhdistäkäämme nämä kaksi asiaa ja saamme melko makaaberin totuuden:
"Olisitte kiitollisia, lapset hyvät, että olette jo tässä vaiheessa päässeet kiinni uraputkeen - tiedättehän, että on paljon ihmisiä Amerikassa ja nyt myös Euroopassa, jotka olisivat tyytyväisiä päästessään tällä tavalla tekemään työtä!"
Päivälleen 32 vuotta sitten (ja jotain tunteja päälle) minä näin ensimmäisen kerran päivänvalon.
Tai ehkä se luultavasti oli ensimmäisenä synnytyssalin loisteputket Naistenklinikalla, mutta kuvainnollisesti ainakin.
Joskus olen miettinyt, miten toisella tavalla, sille pienelle elämälle olisi käynyt, jos isotätini ei olisi sattunut paikalle melkein viereisen talonsa työpaikalta seuraavana päivänä ja huomannut, etten hengittänyt uv-lampuista huolimatta hyvin. Ehkei ollenkaan näin hyvin.
No, joka tapauksessa. Hyvää syntymäpäivää minä. :)
Vitamiinit ja mustikat Kirjoitettu: 02.09.2008, 16:14:38
Näin tänään... Keskustelua erään helsinkiläisen päiväkodin välipalalla. Osapuolina minä (opiskelijana) ja yksi ryhmän lapsista, jo melkein 3 vee.
Minä: "Eikö olekin mustikat hyviä?"
Muksu: On! Nam! Ne on todella hyviä."
Minä: Ne on sitä paitsi terveellisiä ja niissä on paljon hyviä vitamiineja."
--- (menee muutama lusikallinen mustikkapuuroa ja sitten tulee stoppi) ---
Minä: "Noh? Eikö maistu enempää?"
Muksu: *puistelee päätään* "Ei maistu enempää."
Minä: "Miksikäs ei. Tässä olisi vaan pari lusikallista enää. Ja se on hyvää?"
Muksu: "Mä en pidä vitamiinin mausta."
Kun joku vielä opettaisi, miten tässä tilanteessa pysytään vakavana - ja vakavasti otettavana.
Joskus tietyt asiat palaavat yllättävissä tilanteissa mieleen. Esimerkiksi selailin unta odotellessani youtubea ja törmäsin siellä videoon, josta päädyin toisen ja kolmannen kautta muistelemaan tapaninpäivän 2004 jälkeistä aikaa.
Palasin viettämään uutta vuotta Suomeen Lontoosta ja samassa koneessa oli perin onnettoman näköistä sakkia. Katselin heitä hieman nenänvartta pitkin; suurin osa oli pukeutunut resuisiin shortseihin, varvassandaaleihin ja rikkinäisiin t-paitoihin. Osa oli valloittanut hattuhyllyn yläpuoleltaan muodottomilla muovikasseilla, osalla oli sentään lentolaukku - hiekkainen sellainen.
Ehdin asiaa siunailemaan kaverilleni ja yhteinen mielipiteemme oli "onpa todella omalaatuista sakkia" - kunnes luimme suomalaisia lehtiä ja seikka valkeni meille. Siinä oli osa Thaimaasta palaavista tsunamista selvinneistä ihmisistä.
Minä en onneksi menettänyt ketään ystävää, sukulaista, tai tuttavaa siellä. Tiedän monia, jotka menettivät.
Joskus pitää tällä tavalla selata nettiä muistaakseen asioita, jota on tapahtunut..
Suosittelen kaikille: Krypteria - Liberatio.
Captivitas desperatio
Pugnacitas dicio
Miseria dominatio
Tristitia formido (Chor: servitium et timor)
Victoria reverentia, magna via
Mä oikeasti luulin tänä aamuna, että tauti on nyt taittunut ja se on luikkimassa häntä koipien välissä jonnekin jonkkaan.
Noh, lääkärissäkäynti todisti asian olevan aivan toisella tolalla. Tulehdusarvot koholla reippaasti, keuhkoissa rohinoita ja tämän ala-hengitystieinfektion lisäksi mulla on korvatulehdus!!
Oikeasti!
Eikö yksi tauti kerrallaan riittäisi. Toisaalta, mä kai olen niin drama queen, että kaikessa pitää vetää kerralla överiksi. Sairastetaan nyt varastoon, niin ei talvella sitten tarvitse.
Joo, ja huomenna sitten selviää, onko tämä vaan joku ihme hengitystietulehdus vai keuhkokuume. Jei.
Lapset, oppikaa tästä se, mitä setä ei tunnu itse oppivan: SAIRAANA EI SAATANA OLLA TÖISSÄ!
Harmi ja Hansu ovat oppineet avaamaan suljetun oveni (olenkin jo odottanut puolisen vuotta, koska tämä tapahtuisi).
Oveani ei saa sillä tavalla kiinni saakka, että se pysyisi kiinni ja tämän nuo kaksi otusta ovat oivaltaneet. Ne nousevat takajaloilleen ja nojaavat ovea vasten. Jos ensimmäinen kerta ei tuota tulosta, tehdään sama uudelleen. Yleensä siinä vaiheessa ovi avautuu hieman ja sitten sitä saakin kivasti tassulla tönittyä avonaisemmaksi, että pääsee huoneeseen.
Yleensä tämä tehdään yöaikaan. Tai aamuisesta yöstä. Siinä vaiheessa kun kuivamuona ei enää vilkkaille kissoille maistu, tai halutaan vaan viekkuun nukkumaan. Siinä näppärästi tällainen herkkäunisempi mieshenkilö havahtuu, kun kissa kapuaa parvisängylle pitkin metallisia portaita.
Juuri kun ajattelee pääsevänsä takaisin uneen, niin
1) joku kävelee pitkin tyynyä ja pään yli
2) joku tökkää *kylmän* kuononsa nenänpäähän tai poskeen
3) joku hurisee suoraan korvaasi.
Sitten pitää silittää ja odottaa, että kissat nukahtaa aivan kiinni kylkeen ja jatkaa uniaan seuraavat 20 min, ennen kuin jompi kumpi toteaa, että nyt halutaan ruokaa. Ja_ne_eivät_lopeta_ennenkuin_nousen_ylös_ja_laitan_ruoan!
Yleensä tässä vaiheessa olen itse jo aivan pirteä ja keitän aamukahvin ja kas! kissat nukkuvat tyytyväisenä keskellä sänkyä.
Kolme ja puoli vuotta tuntuu pitkälle ajalle ensi kertaa ajateltuna. Kolmen ja puolen vuoden sisälle mahtuu esimerkiksi neljällä eri työnantajalla työskentelyä, jolloin tämä aika muuttuu samantien lyhyemmäksi. Toisaalta, jos olisi yhdellä ja samalla työnantajalla ja ei nauttisi työstään, kolme ja puoli vuotta muuttuisi vastaamaan seitsemää vuotta.
Aika on suhteellista ja subjektiivinen kokemus.
Minulle viimeiset neljä kuukautta ovat olleet pitkät neljä kuukautta. Toisin kuin kuluneet kolme ja puoli vuotta kokonaisuutena. Viimeiset kolme ja puoli vuotta olen ollut ammatissa, johon olen halunnut yhdeksänvuotiaasta saakka - olen stuertti.
Tekstiä alunperin kirjoittaessani makasin erään lentokentän hotellissa unettomana, miettiessäni valintoja, joiden kautta olin päätynyt siihen unettomaan tilaan. Minua ahdisti.
Kuluneen (silloin hieman alle) kolmen ja puolen vuoden kuluessa olen todella nähnyt neljä eri lentoyhtiötä ja viisi eri tapaa tehdä tätä työtä, jota kuitenkin tehdään suhteellisesti samanlaisessa ympäristössä - työpaikasta riippumatta. Tämän stuerttiurani aikana olen aina asettanut itselleni riman korkealle, pitänyt tarkkaan huolta siitä, että aseptinen omatuntoni ei tahraannu tekemällä turvallisuudesta todellakin sen tärkeimmän asian.
Lentokenttähotellissa tajusin jotain muuttuneen. Makasin hereillä, ahdistuneena seuraavasta päivästä, todeten viimeksi kuluneiden kuukausien aikana hylänneeni osan periaatteistani, jotka olivat olleet minulle erityisen tärkeitä. En voinut enää sanoa aseptisen omatuntoni olevan puhdas ja tahraton. Voisinko katsoa itseäni peilistä, jos jotain tapahtuisi, ja sanoa tehneeni kaiken niin hyvin kuin mahdollista? Voisinko reflektoida tekemisiäni ja hyvällä omallatunnolla sanoa tehneeni parhaani, että kaikki turvallisuuteen liittyvät viat tulisivat korjattua?
En.
Tunsin olevani kakkosluokan putkihuora - ne, jotka minut tuntevat, tietävät sen olevan paljon sanottu.
Nousin sängystä ja katsoin itseäni peilistä. Minulla olisi, jos sillä hetkellä nukahtaisin, neljä ja puoli tuntia aikaa nukkua ennen seuraavan aamun lentoa. Neljä ja puoli tuntia on lyhyt aika. Subjektiivisesti.
Olen aina viimeisenä asiana ennen lähtöä töihin katsonut itseäni peilistä ja tarkastanut asuni olevan tip-top. Olen voinut aina, jopa Ryanairilla, todeta lähteväni töihin hyvän näköisenä - koska arvostan työtäni ja pidän työstäni. Sen pitää myös näkyä!
Muistan myös hyvin, kuinka suuri tilaisuus (kiireestä huolimatta) oli saada ensimmäiset siivet ja kiinnittää ne rintapieleensä. Olin saavuttanut jotain, olin stuertti.
Nykyinen työnantajani ei ole neljän kuukauden pestin aikana saanut annettua minulle univormua - siivet sain sentään kahden kuukauden jälkeen. Puolittain omissa vaatteissa lentäminen oli minulle ok ("samahan se on, jos kerran työnantaja haluaa minun näyttävän huonolle"), kunnes tajusin sen vaikuttavan kierosti lentoturvallisuuteen. Tämän tiedostaminen aiheutti taas yhden kolhun lisää aseptisen omatuntoni kilpeen. Miten olen voinut vajota tällaiseen tilanteeseen.
Alkuperäisen tekstin kirjoittamisen jälkeen moni asia on muuttunut - mutta ei tarpeeksi moni. Siinä vaiheessa, jos työnantaja jättää tiettyjä asioita huomioitta onko ihme, jos työntekijät - erityisesti ne tunnollisimmat työntekijät, eivät voi hyvin.
On siis aika vaihtaa laivaa. Asioiden näkeminen "aidan toiselta puolelta" saavat arvostamaan toisia asioita toisissa yhtiöissä aivan eri tavalla. Tervetuloa tulevaisuudessa taas lennoille kanssani, kun oikeasti voin katsoa itseäni peilistä ja tuntea olevani nätti ja tip-top lähtiessäni töihin.
"Actress Estelle Getty, best known as sarcastic Sicilian octogenarian Sophia Petrillo in US sitcom The Golden Girls, had died at the age of 84."
The star's husband passed away that same year. Getty died at her home three days short of her 85th birthday and is survived by her two sons, Carl and Barry.
"She was loved throughout the world in six continents," said Carl in a statement, "and if they loved sitcoms in Antarctica she would have been loved on seven continents."
Basilica Sancti Ioannis in Laterano Kirjoitettu: 22.07.2008, 22:33:56
Laitoinpa tänne pari kuvaa taannoiselta Rooman matkalta. Eniten mua matkan aikana hämmensi raunioiden suuruus ja niiden määrä; koko Rooman "keskusta" tuntui olevan niiden valtaama.
Quirinale-kukkulalta kun laskeutui kohti Forum Romanumia, oikeat, nykyaikaiset talot katosivat! Niiden sijaan näkyi raunioita, hulppea muistomerkki, joka nykyisin on Tuntemattoman sotilaan hauta (ja jonka rakastettavat roomalaiset ovat nimenneet "kirjoituskoneeksi"), lisää raunioita, vanhoja rakennuksia (joista osa on museoita, osa kirkkoja, osa asuintaloja) ja tietenkin Colosseum. Se oli kuin olisi aivan kesken lauseen, kesken askelen päätynyt aivan toiselle ajalle. Jos kadulla ei olisi mennyt autotulvaa, olisin voinut olla todella desorientoitunut!
Kuvassa muuten on otsikon mainitsema kirkko. Ensimmäinen kristitty kirkko Roomassa (miettikääpä siitä, kuinka vanha se on...) ja Rooman piispan istuin.
Presidentti: "Jumalan siunausta"
Vuotta 2013!
Olen homo, minun pitää siis olla esillä?
Ramadan
MMS Bloggaus
Testaa pärjäätkö blondille tietokisassa?
Vitamiinit ja mustikat
Liberatio
Kipee
Basilica Sancti Ioannis in Laterano
